Pitkittyvä lakko voi näkyä lento­liikenteessä

Esimerkiksi Helsingin tieliikennekeskuksesta kerrottiin, ettei aamun ruuhkaisimpaan aikaan näkynyt tavallisesta poikkeavia piikkejä.

Ilmoituksia perutuista junavuoroista Helsingin Rautatieaseman aikataulunäytöllä varhain maanantaiaamuna.

| Päivitetty

Maanantaina alkanut veturinkuljettajien lakko ei ole näkynyt liikennemäärissä Suomen maanteillä, Fintrafficin tieliikennekeskuksista kerrotaan.

Keskusten mukaan aamun liikennemäärät ovat olleet samoissa lukemissa kuin tavanomaisena arkimaanantaina. Esimerkiksi Helsingin tieliikennekeskuksesta kerrottiin, että aamun ruuhkaisimpaan aikaan kello 6.45–7.45 ei ollut näkynyt tavallisesta poikkeavia piikkejä.

”Esimerkiksi Kolmostiellä Kivistön mittauspisteellä kulki kello 6.45 enimmillään noin 4 300 ajoneuvoa tunnissa Helsingin suuntaan”, Ville Lepola tieliikennekeskuksesta kertoi.

”Viikko sitten maanantaina oli samaan aikaan noin 4 000 ajoneuvoa. Hyvin samoissa lukemissa on siis menty.”

Turun ja Tampereen tieliikennekeskuksista kerrottiin niin ikään, että maantieliikenne on sujunut normaalin maanantaiaamun mukaisesti.

”Mitä olen katsonut kuvia ympäri Suomen, näyttäisi liikenne sujuvan valtateillä hyvin normaaliin malliin”, tiivisti Kirsi Salokanto Tampereen tieliikennekeskuksesta.

Lue lisää: HSL: Ensimmäinen lakko­aamu on sujunut olo­suhteisiin nähden hyvin

Junaliikenteen pysähtyminen ei ollut ainakaan aamupäivällä suuremmin näkynyt lentoyhtiö Finnairilla. Finnairin viestinnästä kerrotaan, että kotimaan lentojen varaus­tilanteita seurataan ja lentoja lennetään tarvittaessa tavallista suuremmilla koneilla.

”Olemme sen verran varautuneet, että yksi lento Ouluun lennetään tänään hieman suuremmalla koneella”, kertoo Finnairin viestintäpäällikkö Suvi Aaltonen.

Aaltonen uskoo lakon vaikutusten alkavan näkyä lentoliikenteen matkustajamäärissä, jos lakko pitkittyy huomattavasti.

Rautatiealan lakko alkoi heti vuorokauden vaihduttua maanantaiksi.

Lakko tarkoittaa käytännössä sitä, että koko Suomen kauko- ja lähijunaliikenne on pysähtynyt. Lakko on voimassa toistaiseksi, sillä sille ei ole ilmoitettu päättymispäivää. Se loppuu vasta, kun työriidan osapuolet pääsevät sopuun.

Lakon alkaminen varmistui sunnuntaina alkuillasta valtakunnansovittelijan ilmoitettua, etteivät työriidan osapuolet Rautatiealan Unioni (Rau) ja Palvelualojen työnantajat (Palta) päässeet viime hetken neuvotteluissa sopuun.

Erimielisyyksien ratkomista on tarkoitus jatkaa alkuviikosta heti, kun se on mahdollista. Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara sanoi sunnuntaina illalla, että sovittelulle ei vielä ole sovittu tarkkaa aikaa.

Rautatieyhtiö VR pyrkii palauttamaan junat takaisin liikenteeseen heti, kun veturinkuljettajien työriitaan on saatu sopu. Junavuoroissa voi kuitenkin olla joitain peruutuksia ja muutoksia seuraavan vuorokauden aikana sovun syntymisen jälkeen.

Erja Takala koirineen nousi pikajunaan 276 Kolarissa 19. maaliskuuta.

Helsinkiläinen Erja Takala hyppäsi sunnuntai-iltana Kolarissa viimeiseen ennen lakon alkamista etelään lähteneeseen junaan. Määränpäänä oli Helsingin Pasila, jossa Takala kertoi jäävänsä kyydistä kolmen koiransa ja autonkuljetusvaunussa matkaavan autonsa kanssa.

Lakon varmistuminen ei muuttanut Takalan matkasuunnitelmia, vaan liput junaan oli hankittu ennalta.

”Nyt vain jännitetään, että ajetaanko juna Helsinkiin asti, vai ajetaanko autolla Oulusta kotiin”, hän kertoi STT:lle sunnuntai-iltana.

VR lupasi ajaa määränpäähän ne junavuorot, jotka ovat aikataulun mukaisesti lähteneet matkaan ennen puoltayötä. Takala sanoi, että junassa oli kuulutettu, että juna ajetaan lakosta huolimatta normaalisti määränpäähänsä.

Junassa oli Takalan mukaan paljon väkeä. Hän kertoi sattuneensa ravintolavaunussa samaan pöytään opiskelijan kanssa, jolla ei ollut etukäteen ostettua lippua eikä siten istumapaikkaa junassa. Takala kiitteli sitä, että hänellä oli liput hankittuna ennalta.

”Kolmen koiran kanssa en olisi mitenkään päässyt matkaamaan ilman etukäteen ostettua lippua.”

Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic varoittelee, että etenkin työmatkaliikenteeseen kannattaa varata normaalia enemmän aikaa.

”Autoilijoiden on syytä varautua etenkin työmatkaliikenteessä siihen, että matka saattaa kestää hiukan pidempään ja ajoittaista jonoutumista esiintyy paikoitellen. Autolla liikkujien kannattaa suosia mahdollisuuksien mukaan myös kimppakyytejä sekä muutoinkin välttää nyt turhaa autoilua ruuhkaisimpaan aikaan”, sanoo tieliikenne­keskuksen liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki tiedotteessa.

Muun muassa Helsingin seudun liikenne (HSL) ja Tampereen seudun joukkoliikenne eli Nysse ovat ilmoittaneet alueiden bussien ja raitiovaunujen liikennöivän normaalisti lakosta huolimatta. Ne ovat myös kehottaneet varautumaan ruuhkiin sekä suosimaan etätyötä, jos se on mahdollista.

Matkahuollon mukaan lippujen myynti sen kanavissa vilkastui sunnuntaina lakkoilmoituksen jälkeen. Yritys kehotti alkuviikosta matkaan aikovia ostamaan lippunsa ennakkoon Matkahuollon verkkosivuilta, Reitit ja liput -sovelluksesta tai Bussiliput-sovelluksesta.

Matkahuollon mukaan liikennöitsijät pyrkivät lisäämään autoja jo olemassa oleville vuoroille sekä korvaamaan junavuoroja.

VR on kertonut palauttavansa lakon ajalle ostettujen kauko- ja lähiliikenteen kertalippujen hinnan automaattisesti asiakkailleen noin viikon kuluessa. Lipun muuttaminen toiseen ajankohtaan onnistuu ilman muutosmaksua VR Matkalla -sovelluksessa tai soittamalla asiakaspalveluun.

VR hyvittää myös sarjalippujen paikanvaraukset asiakkaille sekä pidentää kauko- ja lähiliikenteen kausilippujen voimassaoloaikaa lakkopäivien verran.

VR sulkee junavuorot myynnistä pois päivä kerrallaan. Maanantain junavuorot peruttiin sunnuntaina. Lakon jatkuessa junavuoroja poistetaan myynnistä päivä kerrallaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat