Näin Nato-koneet lentävät jatkossa Suomen taivaalla: Sotilasliitto saa ennen­näke­mätöntä tietoa Venäjästä

Suomi tarjoaa Nato-maille eturivin paikan Venäjän sotilaallisen toiminnan tiedusteluun.

Nato omistaa neljätoista tällaista Boeing E-3 Sentry -konetta, joita käytetään ilmavalvontaan ja taistelunjohtoon. Koneen tutka näkee 10 kilometrin korkeudessa yli 400 kilometrin päähän joka suuntaan.

| Päivitetty

Suomen liittyminen sotilasliitto Natoon tuonee pian Suomen taivaalle tiedusteluun tarkoitetut liittokunnan ilma-alukset.

Jo nyt Suomen taivaalla on nähty amerikkalaiskoneita harjoitusten yhteydessä.

Tiedustelukoneita Suomeen houkuttelee erityisesti sopiva sijainti lähellä Venäjän tärkeintä sotilasstrategista aluetta eli Pohjoisen laivaston tukikohtia.

Lisäksi Suomesta on lyhyt matka Venäjän kakkoskaupunkiin Pietariin ja sitä suojaaviin asevoimiin. Pietarin alueella on myös keskeisiä esikuntia.

”Ei ole mitään syytä, miksei Suomen aluetta käytettäisi lentotiedusteluun”, sanoo evp-everstiluutnantti Juhani Pihlajamaa.

”Näemme niitä koneita Mustanmeren suunnassa ja Euroopassa, joten miksi niitä ei sitten lentäisi täälläkin. Se on tietysti eri asia, paljonko niistä saadaan tietoa julkisuuteen vai lentävätkö ne pimeinä.”

Pihlajamaa on entinen Suomen Venäjän- ja Ukrainan-puolustusasiamies. Puolustus­asia­miehet ovat työssään hallinnollisesti Pääesikunnan tiedustelu­päällikön alaisia, eli heillä on asemamaassaan myös tiedustelutehtäviä.

Tiedusteluun tarkoitetut ilma-alukset ovat nousseet julkisuuteen erityisesti sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Tiedusteluun käytetään sekä miehitettyjä että miehittämättömiä eli kauko-ohjattavia koneita. Molemmista on lukuisia malleja.

Miehittämättömistä ilma-aluksista yleisimpiä Euroopan taivaalla ovat amerikkalaiset MQ-9 Reaper ja RQ-4 Global Hawk. Ne ovat Yhdysvaltojen asevoimien peruskalustoa.

Esimerkiksi Global Hawkin valmistaja Northrop Grumman kertoo, että koneen sensorit yltävät jopa noin 500 kilometrin päähän. Tämä vastaa koneen teoreettista tutkahorisonttia silloin kun se lentää 18 kilometrin korkeudessa. Yksittäisten sensorien kantamat ovat kuitenkin salaista tietoa.

Usein nähtyjä Nato-maiden käyttämiä miehitettyjä tiedustelu- tai valvontakoneita Euroopan taivaalla ovat esimerkiksi signaalitiedustelukone Boeing RC-135 Rivet Joint, ilmavalvonta- ja taistelunjohtokone Boeing E-3 Sentry, merivalvontakone Boeing P-8 Poseidon ja sar-tutkaa käyttävä Northrop Grumman E-8 Joint Stars.

Sar-tutkalla voidaan nähdä esimerkiksi maassa tapahtuvat joukkojen siirrot pimeällä tai pilvien läpi.

Northrop Grummanin valmistama miehittämätön Global Hawk -ilma-alus.

Monet länsimaiden tiedustelukoneet lentävät transponderit päällä, jolloin niiden kulkua voi seurata tietokoneiden tai älylaitteiden sovelluksista.

Transponderi on signaalilähetin, joka lähettää tietoa koneesta lennonjohdolle. Sitä kutsutaan joskus myös toisiotutkavastaimeksi.

Erilaisia länsimaiden tiedustelukoneita on näkynyt aikaisemminkin jopa päivittäin esimerkiksi Venäjän Kaliningradin ympärillä. Ukrainan sota on kuitenkin lisännyt näkyvää lentotiedustelua huimasti.

Lue lisää: Historiallinen kissa ja hiiri -leikki Ukrainan yllä: Britannian ja USA:n tiedustelu­koneet vahtivat Venäjää ja keräävät tietoa sen valmistautumisesta sotaan

Miehitettyjä ja miehittämättömiä ilma-aluksia lentää nyt erityisesti Puolassa Valko-Venäjän ja Ukrainan rajan tuntumassa. Lisäksi niitä voi havaita Romaniassa, jonka rannikon tuntumasta koneet tarkkailevat Venäjän Mustanmeren laivaston liikkeitä sekä sitä, mitä tapahtuu Moldovan ja Transnistrian suunnassa.

Mustanmeren yllä lännen tiedustelukoneita liikkuu myös Krimin edustalla, mikä ärsyttää venäläisiä. Viimeksi 14. maaliskuuta venäläiset hävittäjät häiritsivät amerikkalaisen miehittämättömän MQ-9 Reaper -koneen tiedustelulentoa ja aiheuttivat sen putoamisen Mustaanmereen.

Lue lisää: Yhdysvallat ei ole löytänyt vielä lennokkia – Tämä tapauksesta tiedetään

Flightradar 24 -sovelluksessa näkyi, kuinka sar-tutkalla varustettu amerikkalainen E-8 Joint Stars -tiedustelukone lensi 20. maaliskuuta Kaliningradin ja Valko-Venäjän rajojen tuntumassa.

Näkyvä tiedustelutoiminta eli transpondereiden käyttö on myös viesti vastapuolelle, että sitä pidetään silmällä. Julkisuuteen näkyvä lentotiedustelu ei kuitenkaan anna täyttä kuvaa siitä, mitä ilmassa tapahtuu.

Osa tiedustelukoneista lentää transponderi poissa päältä eli pimeänä. Näin toimii esimerkiksi Puolustusvoimien Casa-signaalitiedustelukone.

Ruotsalaiset tiedustelukoneet eli ”Korpit” taas lentävät näkyvästi myös transponderit päällä. Ne lentävät usein Kaliningradin edustalla sekä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla.

Sitä ei tiedetä, missä kaikkialla Puolustusvoimien signaalitiedustelukone on käynyt.

”Voisihan sitä kuvitella, että se olisi joskus käynyt Kaliningradiakin kuuntelemassa, mutta se on vain valistunut arvaus”, Pihlajamaa sanoo.

Suomen sotilastiedustelun käyttämä Casa-kuljetuskoneeseen rakennettu signaalitiedustelukone.

Nato-maiden tiedustelua kiinnostavat Suomen itärajan takana sotaharjoitukset ja kaikki epätavallinen, kuten gps-häirintä, Pihlajamaa kertoo.

”Natolla on Suomen kohdalla ollut aika iso aukko, joka nyt poistuu. Olemme toki varmaan pystyneet sitä omilla toimillamme täydentämään. Ihan varmasti jotain tietoa on jaettu, mutta Nato-maiden valvontakoneilla ei ole voitu lentää suoraan Suomen kohdalla.”

Kun Suomesta tulee Nato-maa, tiedustelukoneet voivat halutessaan lentää Venäjän rajaa myöten Latviasta Viroon ja edelleen Suomen kautta Norjaan. Jäämerellä ne voivat myös kääntyä kansainvälisessä ilmatilassa itään ja lentää pitkin Kuolan rannikkoa.

Latviasta Norjaan ulottuvan Naton itärajan takana Venäjällä on etelässä sen Kuudes armeija ja pohjoisessa Pohjoinen laivasto ja 14. armeijakunta. Lisäksi Pietarissa on laivaston käyttämiä telakoita ja osa Venäjän Itämeren laivastosta, jonka päätukikohta on tosin Kaliningradissa.

”Natoa kiinnostaa varmasti myös se, että Venäjä on tehnyt aika paljon ohjuskokeitaan Vienanmereltä. Se on ollut Naton kannalta vähän pimennossa, mitä nyt Suomen kalustolla on jotain pystytty seuraamaan. Sehän aukeaa nyt aivan eri tavalla”, Pihlajamaa sanoo.

Natoa kiinnostanee myös Laatokan seutu, jossa venäläisillä on ilmailutoimintaa. Tätä toimintaa Puolustusvoimat seuraa tutkillaan jo nyt.

Yhdysvaltojen ilmavoimien käyttämä Boeing RC-135 Rivet Joint -signaalitiedustelukone.

Suomen itärajan takana on kuitenkin myös laajoja sotilaallisesti tyhjiä alueita. Pihlajamaan mukaan kiinnostavan kaistaleen muodostaa Pietarin ja Murmanskin välisen valtatien ympäristö.

”Kannaksella olevan moottoroidun jalkaväkiprikaatin ja Alakurtissa olevan arktisen prikaatin välissä ei ole mitään.”

Lue lisää: Venäjän armeija käyttää silmitöntä väkivaltaa – Asiantuntija selittää, mistä se johtuu

Tässä suhteessa tilanne saattaa kuitenkin olla muuttumassa. Venäjä on kertonut vahvistavansa Luoteis-Venäjän sotilasvoimaa sen vuoksi, että Suomi ja Ruotsi ovat liittymässä Natoon.

Venäjän asevoimia tutkinut sotatieteiden tohtori, evp-everstiluutnantti Vladimir Panschin onkin arvioinut, että Venäjä perustaa Petroskoihin uuden maavoimien yhtymän, joka toimisi runkona sota-aikana perustettavalle armeijakunnalle.

Flightradar 24 -sovelluksen näyttökuvassa Ruotsin asevoimien tiedustelukone lentää Valko-Venäjän ja Ukrainan rajalla maaliskuussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat