Veturinkuljettajat kertovat työstään: unirytmi on sekaisin ja perhettä ei näe

Kaksi veturinkuljettajaa kertoo, millaista heidän työnsä on. Yötyötä, lyhyitä unia ja väsymystä. ”Ei ole harvinaista, että menee viisi päivää niin, ettet näe perhettä”, kertoo Jani Hellberg.

Rami Vilander ajaa enimmäkseen tavarajunia. Kuva Riihimäen tavararatapihalta.

| Päivitetty

Kymmenen vuotta veturinkuljettajana työskennellyt Rami Vilander, 38, muutti Riihimäelle, jotta töihin ehtii nopeasti.

”Olin aiemmin töissä Helsingin lähiliikenteessä, mutta kolme vuotta sitten vaihdoin Riihimäelle. Pari vuotta sitten muutin tänne asumaan.”

Riihimäki on Vilanderin mielestä viehättävä pieni kaupunki. Töihin pyöräilee kymmenisen minuuttia.

Enimmäkseen tavarajunia ajava Vilander on tyypillisesti öisin töissä. Vuoro voi alkaa esimeriksi puoliltaöin ja kestää puoleenpäivään.

Raskainta työssä on se, jos vuorokaudessa on kaksi lähtöä. Niin voi olla, jos palaa yöajosta varhain aamulla ja lähtee alkuillasta uuteen ajoon.

Lyhyessä vuorovälissä ei ehdi tehdä muuta kuin nukkua – siis jos saa erikoiseen aikaan unta.

”Tässä työssä tottuu siihen, että kahdeksan tuntia unta vuorokaudessa on vapaapäivien luksusta. En ainakaan itse saa unta viideltä päivällä kun aurinko paistaa ja naapurin lapset leikkivät.”

Veturinkuljettajien työvuorot on jaettu kolmen viikon jaksoihin. Suurimman osan työvuoroista saa tietää etukäteen, mutta joka kuudenteen jakson osuu niin sanotut heittojärjestelmäviikot. Se tarkoittaa yllätystyövuoroja kolmelle viikolle. Toki ajanjakson kuusi vapaapäivää kerrotaan etukäteen.

”Tieto seuraavan vuorokauden töistä tulee tuona aikana päivittäin kello 17 mennessä”, Vilander kertoo.

Heittoviikoilta saa päivältä 3 euroa ja 35 senttiä lisäkorvausta.

”Mielestäni se ei ole merkittävä korvaus siitä, ettei kolmelle viikolle pysty sopimaan etukäteen mitään menoa, kun ei tiedä seuraavan päivän töitään.”

”Jos ajojen väliin jää yli kaksi tuntia, työaika päättyy ja ollaan omalla ajalla.”

Vilander ajaa tavaraa pääosin Kouvolaan, Tampereelle, Hankoon ja Helsingin Vuosaareen. Usein juna ajetaan kohteeseen ja takaisin, mutta joskus kohteesta palatessa koukkaistaankin välietapin kautta.

”Jos ajojen väliin jää yli kaksi tuntia, työaika päättyy ja ollaan omalla ajalla. Yksi työkaveri sanoi, että sillä oli kolmessa viikossa 30 tuntia tällaista muualla makaamista.”

Vilander painottaa pitävänsä työstään. Hänen mukaansa Rautatiealan unionin (Rau) vaatimuksissa kyse on lähinnä pienen parannuksen kaipaamisesta. Rau vaatii muun muassa viikkolevon pidennystä vähintään yhtäjaksoiseen 58 tuntiin. Alkuperäinen kuljettajien vaatimus oli 64 tuntia.

Lisäajan Vilander käyttäisi lepäämiseen ja unirytmin kääntämiseen.

”Jotta voisin olla päivällä hereillä kuin muutkin ja viettää aikaa läheisten kanssa.”

Hän näkee, että kuljettajan virkeys lisää matkustajien turvallisuutta.

”Riihimäellä on ollut porukkaa sairaslomalla unettomuuden vuoksi ja parempi niin, kuin todella väsyneenä töissä. Turvallisuus on tärkein juttu.”

Työ tuntuu välillä Vilanderistakin raskaalta. Siksi hän on alkanut opiskella töiden ohessa varmuuden vuoksi itselleen toista ammattia.

Jani Hellberg ajaa pääosin matkustajajunia, mutta tekee myös muun muassa radio-ohjaustyötä.

Veturinkuljettajalla vapaa-aikaa on silloin, kun muu perhe on koulussa tai töissä.

”Ei ole harvinaista, että menee viisi päivää niin, ettet näe perhettä”, kertoo kouvolalainen Jani Hellberg, 41.

Jos perhettä näkee, Hellberg on usein väsynyt. Sitä teettää etenkin vaihdot aamuvuorosta iltaan tai toisinpäin. Jos vuorojen väliin jää kymmenen tuntia, siinä ei ehdi muuta kuin kotiin, syömään, nukkumaan ja menemään takaisin töihin.

”Kun lapseni olivat pieniä, minulla oli päällä juuri sellainen viikon työputki, jossa kerkesin lähinnä kääntyä kotona. Yhtenä iltana nuorempi muksu kysyi, leikitäänkö. Sanoin etten jaksa. Hän kysyi saman toisena ja kolmantena iltana. Neljäntenä hän tuli luokseni ja sanoi, että sinä et varmaan jaksa tänäänkään leikkiä. Silloin mietin, ettei ehkä tämä ole sen arvoista tämä työ.”

”Työn ei pitäisi olla sellaista, että joutuu tekemään valinnan perheen ja työn välillä.”

Vuonna 2007 veturinkuljettaja aloittanut Hellberg ajaa enimmäkseen henkilöliikenteen junia eli Pendolinoja ja IC-junia.

Työvuorot eivät ole kuitenkaan yhtä rankkoja kuin monella muulla, sillä Hellberg ei aja enää yhtä paljon yöjunia kuin aiemmin. Silti vuorotyön uuvuttavuus valuu vapaalle. Hellberg kokeekin työn raskaimmaksi puoleksi juuri sen, ettei vapaalla jaksa touhuta lasten kanssa.

”Sen vuoksi vaadimme viikkolepoon pidennystä. Työn ei pitäisi olla sellaista, että joutuu tekemään valinnan perheen ja työn välillä.”

Myös Hellbergiä harmittaa se, että ajojen väliin jää turhaa aikaa vierailla paikkakunnilla.

”Senkin ajan voisi olla perheen kanssa tai harrastaa. Nyt se on lähinnä Netflixin katsomista ja odottelemista, että milloin pääsisi kotia päin.”

Hellberg on myös Raun Kouvolan veturinkuljettajat ry:n varapuheenjohtaja. Hän on kokenut työn muuttuneen raskaammaksi etenkin viiden viime vuoden aikana.

”Olemme vitsailleet jo vuosia, että työ itse ja junan ajaminen on mukavaa, mutta kaikki ympärillä on muuttunut raskaammaksi.”

Veturinkuljettajille ollaan siirretty yhä enemmän työtehtäviä, jotka aiemmin hoiti logistiikka. Nykyään logistiikan puolella on Hellbergin mukaan liian vähän työntekijöitä.

Nykyään vuoroon tullessa työvuorolistassa saattaa lukea: ”vaihtotyö”. Mitä se tarkoittaakaan, kuuluu kuljettajan selvitettäväksi.

”Sitten sitä joutuu soittamaan ja selvittämään ajon aikana. Pitää selvittää esimerkiksi, minne veturi jätetään ja kuinka monta kymmenen kilon painoista pysäytyskenkää laitetaan ja minkä vaunun alle.”

Epäselvyys lisää työn henkistä kuormittavuutta.

Hellberg on alkanut tehdä muun muassa radio-ohjaustyötä, sitäkin aiemmin hoiti logistiikka. Työ on muun muassa junien pilkkomista ja kasaamista eri kokoisiksi yhdistelmiksi.

Kuljettajille on siirretty myös aiempaa enemmän ajoa valmistelevia töitä. Esimerkiksi junien liikennekelpoisuustarkastus on kuljettajan tehtävälistalla.

”Se tarkoittaa rahtivaunussa 30 kohdan listaa. Tsekataan, että jouset, jarrut ja muut toimii. Siihen kuluu junan käännössä keskimäärin 30 minuuttia, kun kuljettaja kulkee itse runkoa ja tarkastaa junan.”

Rau on tapellut asiasta ja nykyään aikaa tehtävien hoitamiseen saa Hellbergin kokemuksen mukaan paremmin.

Hellberg opettaa uusia kuljettajia ja heistä useampi on kokenut silti vastuun turvallisuuskriittisistä tehtävistä kuten jarrujen tarkastamisesta stressaavaksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat