Vangit käyttävät jopa teko­peniksiä hämätäkseen virtsatestiä – Tarkka koe narauttaa lomalla juopuneet

Vangit yrittävät kiertää uutta virtsatestiä kekseliäillä tavoilla. ”Rangaistus ei ole niin ankara, etteikö kannattaisi yrittää”, sanoo Rise.

Vankiloissa on otettu käyttöön uusi virtsatesti, joka pystyy löytämään jäljen alkoholin juonnista jopa vielä kolmen päivän jälkeen.

| Päivitetty

Vastikään vankiloissa käyttöön otettu uusi virtsatesti pystyy löytämään jäljen alkoholin juonnista jopa vielä kolmen päivän jälkeen.

Testi on osoittautunut tehokkaaksi päihdevalvontavälineeksi ja saanut myös osan vangeista keksimään välttelykeinoja, jotka ovat tuttuja doping-valvonnan hämäämisen keinovalikoimasta.

Testi tuli käyttöön uutena päihdevalvontakeinona joulukuussa 2021 ja sitä käytetään nyt varsinkin avovankiloissa, joissa vangeilla on enemmän poistumislupia eli vankilomia käytössään kuin suljettujen laitosten vangeilla. Yksi avolaitokseen pääsyn edellytyksistä on päihteettömyyteen sitoutuminen.

”Se on myytävä setti, joka valmistajan mukaan pystyy löytämään vielä kolmen päivän jälkeen aika luotettavastikin etanolin hajoamisaineita virtsasta”, sanoo erityisasiantuntija Tuomas Hanhikangas Rikosseuraamuslaitoksesta.

Virtsatestiin voi joutua muun muassa poistumislomalta palatessaan. Tällaiset lomat voivat olla pari, kolme vuorokautta pitkiä. Jos vanki on sitoutunut päihteettömään rangaistusaikaan, hän antaa samalla suostumuksensa testaamiseen.

Muita testaamisperusteita voivat olla esimerkiksi erilaiset luvat, valvottu koevapaus tai epäilys vangin päihtymistilasta.

Puhallus alkometriin paljastaa sen hetkisen mahdollisen humalassa olon, mutta virtsatesti ulottuu kolme päivää taaksepäin, mikä voi olla monelle yllätys. Se pyritään tekemään mahdollisimman pian vangin palattua poistumisluvalta.

”Pääsääntöisesti meillä on nyt virtsatesti käytössä. Sylkitestejäkin on, mutta ne eivät ole olleet niin tarkkoja, vaikka ne olisivat muuten helpompia käyttää”, Hanhikangas sanoo.

Jos vanki on sitoutunut päihteettömyyteen, hän ei saisi lomallakaan juoda alkoholia eikä käyttää muita päihteitä. Jos testi kuitenkin sen käyttöä osoittaa, seurauksia koituu, mutta ne eivät ole kovin ankaria.

Ensimmäisestä alkoholin käyttöä osoittavasta testistä voi tulla huomautus tai varoitus, toistuvasta käryämisestä voi käydä niin, että poistumislupaa ei enää saakaan. Poistumislupaharkinnassa painaa aina se, onko taustalla käryjä. Pahimmillaan käryt voisivat johtaa paluuseen suljettuun laitokseen.

”Ensisijaisesti se on tarkoitettu puheeksi oton välineeksi, jos rikkoo poistumisluvan ehtoja vastaan. Jos on sitoutunut, pitää noudattaa ehtoja.”

Hänen mukaansa kyse ei ole massaseulonnassa, vaan harkinnan mukaan ja tapauskohtaisesti tehtävästä testaamisesta.

”Se on vaihtelevasti käytössä, jos alkoholin käyttöä epäillään. Sitä käytetään myös päihteettömyyden motivointiin”, hän sanoo.

Suuri osa rikoksista tehdään nimenomaan päihtyneenä, hän muistuttaa.

Luonnollisesti vangit ovat myös alkaneet kehittää keinoja, joilla virtsatestin tulosta voi manipuloida, mistä on vankiloissa nyt saatu kokemuksia.

Yksi keino on veden juominen suurissa määrin. Se laimentaa virtsaa. Hanhikankaan mukaan varmennustesti voi kuitenkin paljastaa tällaisen vilpin.

Muita virityksiä ovat olleet erilaisten kippojen, pullojen ja letkujen käyttö, joilla testitilanteeseen tuodaan ”puhdasta” virtsaa. Sitä taas on voitu saada vaikka kaverilta. Nähty on myös tekopeniksiä.

”On niitä ollut useita eri tapauksia, joissa on taidokkaasti tai vähemmän taidokkaasti käytetty tekojäsentä. Epätoivoiset ajat ajavat epätoivoisiin tekoihin”, hän luonnehtii.

”Yrittänyttä ei laiteta. Minusta tuntuu, että joidenkin vankien mielestä päihdetestin manipuloimisesta saatu rangaistus ei ole niin ankara, etteikö kannattaisi yrittää.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat