Koulu­bussi väisti rekkaa ja ajoi päin tukki­pinoa – Kyydissä oli 18 koululaista

Linja-auton kyydissä oli 18 koululaista kuljettajan lisäksi. Kaikki pääsivät omin jaloin bussista ulos. Itä-Suomen poliisin mukaan tienpinta oli jäinen, kun onnettomuus sattui.

Koululaisia kuljettanut rekka-auto törmäsi tukkipinoon Enonkoskella.

| Päivitetty

Etelä-Savossa Enonkoskella on tapahtunut keskiviikkona aamulla liikenne­onnettomuus, jossa koululaisia kuljettanut linja-auto ajoi tukkipinoon väistettyään vastaantulevaa rekkaa. Onnettomuudesta tiedottavat poliisi ja pelastuslaitos yhdentoista jälkeen aamupäivällä.

Onnettomuus tapahtui Muholantiellä, jossa linja-auton kuljettaja oli väistänyt tukkirekkaa, jonka jälkeen linja-auto ajautui kohti tukkipinoa, joka oli tienpientareella. Linja-auto ajautui tukkipinoon hitaasta vauhdista.

Itä-Suomen poliisin mukaan tienpinta oli jäinen, kun onnettomuus sattui. Poliisi kertoo, että linja-auto oli ohjautunut kohtaamistilanteessa liian lähelle reunaa. Poliisi jatkaa onnettomuuden selvittämistä.

Linja-auton kyydissä oli 18 koululaista kuljettajan lisäksi. Kaikki pääsivät omin jaloin bussista ulos, kertoo pelastuslaitos. Osa kyydissä olleista sai pieniä ruhjeita.

Ensihoito tutki potilaat onnettomuuspaikalla, jonka jälkeen oppilaat kuljetettiin päivystykseen tarkastettavaksi toisella bussilla, kertoo pelastuslaitos. Koulussa järjestetään oppilaille vielä tänään keskustelutilaisuus, jossa käsitellään tapahtunutta.

Pelastuslaitos ohjasi liikennettä onnettomuuspaikalla. Se tarkasti myös linja-auton vauriot. Linja-auton oikeaan keulaan ja kylkeen tuli vahinkoja onnettomuudessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat