Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä keskisestä Suomesta Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla vyöhykkeellä. Ajokeli on huono lumisateen vuoksi.
Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla Ilmatieteen laitos varoittaa mahdollisesti vaarallisesta ajokelistä. Muun muassa Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa varoitetaan vaarallisista keliolosuhteista.
Pohjanmaan alueella on ajokaistoilla paikoin runsaasti vettä yön vesisateiden jäljiltä, kertoi Pohjanmaan poliisilaitos Twitterissä. Poliisi toivoo tarkkuutta liikenteeseen.
Kuopiossa huono ajokeli on johtanut kolareihin. Pohjois-Savon pelastuslaitos kertoo, että Kuopiossa valtatie 5:llä sattui tänä aamuna kaksi erillistä onnettomuutta 400 metrin välein.
Ensimmäisessä tapauksessa henkilöauto ajoi vesilammikkoon ja osui kylki kylkeä vasten toisen henkilöauton kanssa. Jälkimmäisessä onnettomuudessa lammikkoon ajanut henkilöauto oli toiseen autoon törmättyään noussut moottoritien välikaistan kaiteen päälle.
Onnettomuudet ovat vs. päivystävän palomestarin Petri Partasen mukaan monen sattuman summa.
”Eilen satoi Kuopiossa illan ja yön lunta. Lämpötilat kääntyivät aamulla plussan puolelle, ja kaikki sataneet lumet muuttuivat sulavedeksi. Keli aiheuttaa nyt haasteita”, kertoi Partanen torstaiaamuna STT:lle.
Kolareissa loukkaantui lievästi yksi ihminen. Onnettomuuden jälkeen liikenne kulki yhtä kaistaa pitkin.