Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan ilmavoimat ryhtyvät aiempaa laajempaan ja yhtenäisempään yhteistyöhön. Suomen ilmavoimat ilmoittaa tiedotteessaan syventyneen yhteistyön syyksi ”pohjoismaisessa turvallisuusympäristössä tapahtuneet muutokset.”
”Turvallisuusympäristön muutoksilla” viitattaneen ainakin Venäjään. Tanskan ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Jan Dam kertoo uutistoimisto Reutersille, että ajatus ilmavoimien tiiviimmästä integraatiosta syntyi Venäjän hyökättyä Ukrainaan viime vuonna.
”Yhdistettyä laivuettamme voi verrata suureen eurooppalaiseen valtioon”, sanoi Dam.
Yhteensä Pohjoismailla on yli 250 hävittäjää. Suomen 62 Hornetin lisäksi Norjalla on 57 ja Tanskalla 58 F-16-hävittäjää. Ruotsilla on yli 90 Gripen-hävittäjää. F-35-hävittäjiä Norjassa on 37.
Maat sopivat yhteistyöstä aiejulistuksella viime viikolla. Paikalla allekirjoitustilaisuudessa oli myös Naton ilmavoimaesikunnan komentaja kenraali James Hecker. Suomesta läsnä oli ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Juha-Pekka Keränen.
Pohjoismaiset ilmavoimat voisivat uuden yhteistyön puitteissa operoida yhdessä kaikissa tilanteissa.
Suomen ilmavoimien mukaan tavoitteena on integroida ilmaoperaatioiden johtaminen, suunnittelu ja toteutus. Lisäksi maiden ilmavoimat voisivat muun muassa järjestää yhteistä koulutusta ja harjoituksia.
”Haluamme nähdä voisimmeko yhtenäistää ilmatilan valvontaamme enemmän, jotta voimme käyttää tutkatietoja toistemme valvontajärjestelmistä ja käyttää niitä yhdessä”, sanoi kenraalimajuri Dam.
Oikaisu 25.3. kello 8.18: Lisätty tieto, että Norjalla on myös F-35-hävittäjiä. Muokattu kohta ”Ruotsilla on 90 Gripen-hävittäjää” muotoon ”yli 90”.