Suomessa siirryttiin yöllä kesäaikaan – Kerro, miten suhtaudut kellojen siirtämiseen

Kellojen siirtäminen aiheuttaa monelle terveyshaittoja, sillä ihmisen sisäinen kello sopeutuu muutoksiin hitaasti. Silti ensi yönä siirrytään taas kesäaikaan. Jutun lopussa voit kertoa, mitä ajattelet kellojen siirtämisestä.

Kellot siirrettiin kesäaikaan aamukolmelta.

| Päivitetty

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomessa siirryttiin jälleen kesäaikaan. Kolmelta aamuyöllä kellot hyppäsivät tunnilla eteenpäin, mikä tarkoittaa valoisampia iltoja.

Harvempi enää myöhästelee kellojen siirtämisen seurauksena. Älypuhelimet pitävät nykyään huolen siitä, ettei kesäaikaan siirtyminen mene ohi. Teknologia ei kuitenkaan pysty vastaamaan kinkkisempään pulmaan: ihmisen sisäinen kello sopeutuu uuteen aikaan hitaasti.

Kellojen siirtäminen aiheuttaa monille terveysongelmia, vaikka nukkuisikin riittävästi. Tästä syystä kellonajan siirrosta luopumista käsitellään parhaillaan EU:ssa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat