Kolmen nuoren miehen joukko rikkoi lauantaina ikkunoita Riihimäellä, poliisi kertoo tiedotteessa.
Poliisi sai tehtävän Riihimäen Kaartokadulle puoli seitsemän aikoihin illalla. Kolme noin 20-vuotiasta miestä löydettiin tapahtuneesta ilmoittaneen avustuksella.
Todistajien mukaan miehet olivat potkineet rikki kaksi suurta näyteikkunaa sekä oven lasin ja lähteneet sitten pois paikalta. Poistuessaan he olivat rikkoneet takasivuikkunan saman kadun varrelle pysäköidystä autosta sekä toisesta autosta etusivuikkunan ja taustapeilin, poliisi kertoo.
Miehet otettiin kiinni vahingonteoista epäiltyinä. Poliisin mukaan heidät vietiin poliisilaitokselle ”rauhoittumaan” ja odottamaan kuulusteluja.