Oululaiselle Pekalle paljastui joulukuussa, että hänen 14-vuotias tyttärensä kärsii vakavasta syömishäiriöstä.
Koska tyttö oli todella huonossa kunnossa, häntä hoidettiin aluksi sairaalan sisätautien osastolla. Nuori kotiutettiin sisätautien osastolta loppiaisen aikaan.
Sairaalasta oli annettu ymmärtää, että hoito jatkuisi Oulun yliopistollisen sairaalan (Oys) nuorisopsykiatrian osastolla. Pekalle luvattiin, että osastolta oltaisiin heihin pian yhteydessä. Osastopaikasta ei kuitenkaan kuulunut mitään.
Pekka oli itse yhteydessä sairaalaan. Selvisi, että tytölle oli varattu keskusteluaika poliklinikalle usean viikon päähän.
”Tyttö ei voinut jäädä yksin kotiin tai mennä kouluun. Hän ei syönyt yhtään mitään. Tuntuu, että jäimme ihan tyhjän päälle ihmettelemään”, Pekka kuvaa tilannetta.
HS on nähnyt tyttären hoitoon liittyviä asiakirjoja. Pekan nimi on muutettu alaikäisen tyttären yksityisyyden suojaamiseksi.
Oysin nuorisopsykiatrian osaston tilanne on ollut erittäin vaikea jo pitkään.
Maaliskuun lopussa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto teki osastolle yllätyskäynnin. Viraston mukaan taustalla olivat kantelut ja epäkohtailmoitukset, jotka koskivat psykiatrisista häiriöistä kärsivien nuorten potilaiden hoidon järjestämistä ja toteuttamista Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Lue lisää: Vuoteet loppuneet ja lapsia pakkohoidossa aikuisten osastolla Oulussa
Oysin psykoosien ja nuorisopsykiatrian osaamiskeskusjohtaja Juha T. Karvonen kommentoi tilannetta perjantaina. Hänen mukaansa tulijoille ei riitä paikkoja ja osastolle saapuvat nuoret ovat olleet entistä huonommassa kunnossa.
”Vuodepaikkojen lisäksi meillä on ollut patjoja, joilla on voinut nukkua lattialla. Kun sitten nekin ovat loppuneet, nuoria on ollut pakko sijoittaa aikuisten osastolle, etteivät he kuitenkaan jäisi heitteille. Kaikki loput, jotka eivät ole olleet juuri sillä hetkellä vaarassa tappaa itseään, on jouduttu panemaan kotilomalle.”
Kun Pekalle selvisi, ettei hänen tyttärelleen ollut paikkaa nuorisopsykiatrian osastolta, hän oli uudelleen yhteydessä sisätautien osastoon. Pekkaa neuvottiin hakeutumaan tyttären kanssa päivystykseen, jonka kautta tytär pääsi viimein osastolle.
Vaikka osastolle pääseminen oli helpotus, riittävän hoidon saaminen on ollut Pekan mukaan hankalaa myös siellä. Hän kertoo tyttärensä nukkuneen pienessä huoneessa, jonka toiselle seinustalle oli pultattu ylimääräinen sänky.
”Usein huoneessa nukkui vielä kolmaskin tyttö patjalla lattialla.”
Hoitajat ja lääkärit olivat Pekan mukaan niin kiireisiä, ettei kukaan ehtinyt käymään pidempiä keskusteluja tytön kanssa. Pekan mielestä vaikutti siltä, että myös henkilökunta piti tilannetta erittäin turhauttavana ja väsyttävänä.
Koska puhelimen käyttöä rajoitettiin, myöskään vanhemmat eivät voineet pitää tyttäreensä yhteyttä.
Pekan mukaan vanhemmille oli varattu päivittäin puolen tunnin vierailuaika. Usein vierailuhuoneeseen oli kuitenkin sijoitettu toinen nuori, joten tapaamisia oli vaikea toteuttaa.
Pekka kertoo, että osasto tuntui enemmän säilytyspaikalta, jossa nuoria pidetään jotenkuten hengissä.
”Esimerkiksi juuri ateriointiin olisi pitänyt saada apua. Sellainen oli olematonta. Tyttö on kertonut, että sai syötyä siellä lähinnä paineen ja pelon voimin, mutta ei sen takia häntä olisi tuettu siinä.”
Vanhemmille myös unohdettiin ilmoittaa hoitotapaamisista, joihin heidän olisi ollut tarkoitus osallistua. Usein tapaamisia jouduttiin perumaan viime hetkellä.
””Tuntuu, että vanhemmille on jätetty hirveä vastuu.”
Nyt Pekan tytär on osastolla, josta pääsee kotiin öiksi ja viikonlopuiksi. Tilanne näyttää paremmalta. Pekka ajattelee, että hoito on päässyt alkamaan kunnolla vasta uudella osastolla.
Tulevaisuudessa tytöllä on edessä avohoitoon siirtyminen. Se herättää vanhemmissa huolta jo etukäteen.
Pekka kokee, ettei osaa edes kuvata riittävän hyvin tilanteen kamaluutta. Hän kertoo olleensa jo pitkään jaksamisensa äärirajoilla. Tilanne kuormittaa valtavasti koko perhettä.
”On tässä monta yötä itketty. Tuntuu, että vanhemmille on jätetty hirveä vastuu ja että vastuuta on ollut pakko ottaa enemmän kuin haluaisi”, Pekka sanoo.
”Päällimmäinen tunne on ihmetys: miten on mahdollista, ettei näistä lapsista pystytä pitämään tämän parempaa huolta?”
Oikaisu 27.3. kello 18.31: Jutussa luki alun perin, että osastolla ei saisi olla mukana puhelinta. Puhelimen käyttöä oli rajoitettu.