Valtatie 3:lla Lempäälässä sattui maanantaina alkuillasta usean ajoneuvon ketjukolari, kertoi Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotteessaan. Onnettomuudessa vältyttiin vakavilta henkilövahingoilta.
Valtatie avattiin liikenteelle noin kello 19.45. Liikenne on palautunut normaalisti vähitellen molempiin suuntiin, kertoi päivystävä palomestari Aku Pietilä Pirkanmaan pelastuslaitokselta Aamulehdelle.
Onnettomuus sattui Kuljun liittymän ja Puskiaisten liittymän välillä, ja tie oli suljettu liikenteeltä usean tunnin ajan. Helsingin suunnasta Tampereelle vievät kaistat olivat kokonaan poikki, ja väliaikainen kiertotie oli seututie 130 kautta.
Onnettomuudessa oli osallisena 10–15 ajoneuvoa. Ensihoito tarkisti noin parikymmentä henkilöä.
Onnettomuus sattui Kuljun liittymän ja Puskiaisten liittymän välillä.
Pelastusajoneuvoja tapahtumapaikalla.
Ensitietojen mukaan kyse oli alun perin ollut kahdesta ulosajosta, jonka seurauksena toistakymmentä ajoneuvoa törmäili toisiinsa, kertoi Pietilä Aamulehdelle.
Valtaosa pelastuslaitoksen yksiköistä vapautettiin onnettomuuspaikalta kello 18.45. Paikalla oli yhteensä 14 pelastuslaitoksen yksikköä, kertoi Aamulehti.
Sisä-Suomen poliisi varoitti noin kello 18, että ajokeli Pirkanmaan alueella on edelleen erittäin huono. Pirkanmaan maakunnan alueella on sattunut poliisin mukaan pitkin päivää useita liikenneonnettomuuksia.