Poliisi tutkii Lahdessa keskiviikon vastaisena yönä tapahtunutta henkirikosta tappona. Poliisi otti kiinni useita henkilöitä tapaukseen liittyen Lahden Mariankadulla.
Asiasta kertoo Hämeen poliisi tiedotteessaan. Poliisin mukaan uhri on keski-ikäinen päijäthämäläinen mies. Tilanteessa ei loukkaantunut muita henkilöitä. Poliisi ei tässä vaiheessa kerro tarkemmin henkirikoksen tekotapaa.
Yle uutisoi varhain keskiviikkona, että konepistoolein aseistautuneet poliisit tekivät aamuyöllä rynnäkön kerrostaloasuntoon Lahdessa. Paikalla oli useita poliisipartioita ja ambulanssi.
Ylen mukaan tapahtumat saivat alkunsa noin kello kahdelta yöllä, kun talon asukkaat kuulivat voimakasta pauketta. Paikalla ollut Ylen toimittaja todisti, kuinka luotiliivein ja konepistoolein varustautuneet poliisit menivät asunnon rappukäytävään.
Poliisin tiedotteen mukaan se sai hälytyksen tapahtumista kello 2.40 keskiviikon vastaisena yönä.
Poliisi ei tiedotteessaan vahvistanut Ylen tietoja tarkemmin, mutta ilmoitti ”varustautuneensa” tilanteeseen, koska ensitietojen mukaan paikalla oli mahdollisesti käytetty ampuma-asetta.
Poliisi teki kerrostalossa kiinniottoja. Ylen mukaan useampi ihminen kuljetettiin pois poliisin ajoneuvoissa. Ylen toimittaja näki rappukäytävässä myös aseen patruunan hylsyn.