Oulun Ojakadulla oli keskiviikkona erikoinen onnettomuus, joka sattui Oulun piispantaloksi kutsutun rakennuksen kohdalla.
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo kertoo, että hän oli keskustelemassa papiksi vihittävän kanssa, kun he yllättäen kuulivat ulkoa kaksi isoa pamausta kello 14.00 jälkeen.
He huomasivat, kun ulkona oli mustaa savua ja menivät ikkunalle, josta näkyi, kuinka kadun varteen pysäköity henkilöauto oli ilmiliekeissä. Auto oli pahasti liekeissä sisältä, ja isot pamaukset olivat ilmeisesti peräisin auton laseista, jotka siinä kohtaa räjähtivät.
Pian myös piispantalon palohälyttimet alkoivat soida, kun kadulta kantautui sisätiloihin kaasuja, jotka olivat peräisin tulipalosta. Savua meni ilmeisesti ainakin piispantalon ullakolle.
Talon henkilökunta, eli noin kymmenkunta ihmistä, lähti hälytyksen kuultuaan ulos kokoontumispaikalle, jossa oli myös muita ihmisiä pysähtynyt katsomaan tilannetta. Paikalle saapui pian myös pelastuslaitos.
Sammutustyöt kestivät noin puolisen tuntia, arvioi Keskitalo. Auto tuhoutui lopulta täysin. Myös sen taakse pysäköidyn auton keula vaurioitui pahoin.
Oli myös hyvin lähellä, etteikö Oulun hiippakunnan työntekijän auto olisi vaurioitunut, kertoo Keskitalo. Työntekijä ehti onneksi siirtää autonsa hyvissä ajoin pois.
Onnettomuus sattui Oulun ydinkeskustassa, mutta Ojakatua piispa kuvailee rauhalliseksi. Paikalla oli paitsi poliisi ohjaamassa liikennettä mutta myös ambulanssi. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, sillä autokin oli tyhjä.
Tuhoutunut auto Oulussa Ojakadulla keskiviikkona.
”Tottahan tuollainen tilanne aina säikäyttää”, Keskitalo kuvailee keskiviikkona, kun tilanteesta on kulunut useampi tunti.
”Vain aineellista vahinkoa sattui, joka on tietysti autojen omistajille iso asia. Tärkeintä, että ei henkilövahinkoja.”
Keskitalon mukaan onni oli, että palo ei levinnyt alueella oleviin puurakennuksiin, joita alueella on paljon ja joista osa on arvokkaitakin. Hän kehuukin pelastuslaitoksen ripeää toimintaa.
Pelastuslaitos tarkasti lopulta myös piispantalon siltä varalta, että sinne olisi tullut kipinöitä. Keskustelut saivatkin jatkua papiksi vihittävän kanssa, kun he saivat luvan palata sisätiloihin pelastuslaitokselta.
”Menimme toiseen huoneeseen, kun pikkasen oli savun hajua tullut sisälle. Me siinä sitten jatkoimme keskustelua ja saimme sen päätökseen. Tällainen dramaattinen keskeytys henkeviin ja hengellisiin keskusteluihin kuitenkin tuli”, hän kuvailee.
”Ajatus, että varjelus oli mukana, kun tämän pahempaa ei sattunut. Säikähdyksellä selvittiin.”