Tehdasrakennus Vaasassa paloi yhä torstaiaamuna.
Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen palosta Strömberg Parkin tehdasalueella keskiviikkona iltapäiväyhdeltä. Työntekijät huomasivat palon.
Tulipalo syttyi 55 000 neliön rakennuksessa, joka on Hitachy Energyn käytössä. Tuhoutunut alue on osa muuntajatehdasta ja kooltaan noin 6 000 neliötä, kertoo Hitachi Energy Finlandin toimitusjohtaja Matti Vaattovaara.
Rakennuksessa paloi muuntajaöljyä, jota oli valunut rakennuksen lattialle. Muuntajissa on öljyä eristysaineena.
Palavaa öljyä on hankala sammuttaa. Palo levisi isolle alueelle ja muun muassa rakennuksen kattorakenteita sortui.
”Suurimmat palopesäkkeet on saatu sammutettua, mutta varsinaisen syttymispaikan ympärillä on edelleen pieniä palopesäkkeitä”, kertoi palomestari Teemu Jumpponen pelastuslaitoksen johtokeskuksesta varhain torstaiaamuna.
Paloa oli sammuttamassa hieman aamuseitsemän jälkeen kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä. Jumpposen arvion mukaan sammutustyöt jatkuvat vielä tunteja ja jälkiraivaus ja palon tekninen tutkinta jopa koko torstaipäivän.
Tehtaassa työskentelee yhteensä noin 200 ihmistä. Kukaan ei loukkaantunut palossa.
Palavan öljyn sammuttaminen on ollut työlästä. Palavassa rakennuksessa oli useita öljysäiliöitä sekä öljyä täynnä olevia muuntajia. Pelastuslaitos ei arvioi öljyn määrää tai säiliöiden kokoa tarkemmin. Hitachi Energy Finlandillakaan ei ollut torstaiaamuna tarkkaa tietoa määristä.
”Mutta ei puhuta mistään 200 litran tynnyreistä vaan paljon isommista”, Jumpponen sanoo.
”Kun öljy palaa pinnalta, samalla koko neste säiliössä kuumenee. Niin kauan kun rakennuksessa on korkeita lämpötiloja, on itsesyttymisen vaara.”
Öljy paloi etenkin alkuvaiheessa mustana ja sakeana. Se aiheutti huonon näkyvyyden rakennuksen sisällä ja hankaloitti sammuttamista, Jumpponen kertoo.
Rakennuksesta nousi keskiviikkona sankkaa savua.
Pelastuslaitos teki rakennukseen palavan öljyn vuoksi kaksi vaahtoiskua. Vaahdolla voidaan sammuttaa palavaa öljyä, kunhan vaahtokerros saadaan levitettyä tasaiseksi ehjäksi kerrokseksi öljyn päälle.
Vaahtoa voidaan ampua esimerkiksi katon kautta. Sortuvien rakenteiden vuoksi pelastuslaitos ei kuitenkaan päässyt tarpeeksi lähelle ampumaan vaahtoa ja vaahtoiskut epäonnistuivat. Edes nostolava-autolla ei päästy tarpeeksi lähelle palavaa öljyä.
Yön yli kestäneessä sammutustyössä öljysäiliöt saatiin kuitenkin jäähtymään vedellä.
Vattovaaran mukaan sammutustöissä auttoi henkilökunnan ripeä ja oikeaoppinen toiminta.
”Henkilöstö poistui paikalta ripeästi ja oma-aloitteisesti. He sulkivat palo-oven ja tekivät muut tarvittavat toimenpiteet.”
Palon syttymissyy ei ole toistaiseksi selvillä. Pelastuslaitos ei myöskään kommentoinut torstaiaamuna sitä, mistä kohdasta tehdasta palo sai alkunsa.
Kun pelastuslaitoksen työ on paikalla ohi, Hitachi Energy Finlandilla aloittaa kartoitustyön palon vahingoista. Vattovaara ei lähde ennen tätä arvioimaan vahinkojen laajuutta.
Hätäkeskuslaitos varoitti aiemmin keskiviikkona myrkyllisestä savusta ja kehotti ihmisiä suojautumaan sisälle, sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmastointi. Illalla savunmuodostus oli kuitenkin jo niin pientä, ettei vaaraa ulkopuolisille enää ollut.
Aamulla palopaikalta nousi enää vaaleaa savua ja höyryä.
Oikaisu 30.3.2023 kello 10.17: Jutussa luki aiemmin, että rakennus on Hitachi Energyn omistuksessa. Tosiasiassa se on Hitachi Energyn käytössä.