Ristijärvellä Kainuussa kaksi ihmistä on kuollut kahden henkilöauton kolarissa. Poliisin mukaan kuolleet olivat noin 70-vuotias pariskunta.
Viitostiellä puoli kolmen aikoihin iltapäivällä sattuneessa turmassa oli osallisina neljä henkilöä autoissa, jotka poliisin alustavien tietojen mukaan ajoivat nokkakolarin.
Onnettomuuspaikka sijaitsee viitisen kilometriä Ristijärven kuntakeskuksen pohjoispuolella.
Viitostien liikenne ohjattiin yhteenajon jälkeen kiertotielle.