Promille­raja pyöräilijöille herättää keskustelua – Mihin ehdotus perustuu?

Promillerajaesitys sisältyy liikenne- ja viestintäministeriön muistioon, jonka lausuntoaika päättyi perjantaina.

Pyöräilijä Helsingin Paloheinässä 13. maaliskuuta 2023.

Uutinen polkupyöräilyyn ehdotetusta puolen promillen rajasta on herättänyt keskustelua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Helsingin Sanomat kertoi aiemmin tällä viikolla Pyöräliiton vastustavan ehdotusta promillerajasta.

Ehdotus sisältyy liikenne- ja viestintäministeriön arviomuistioon, jossa käsitellään myös sähköpotkulautailun sääntelyä. Pyöräliitto perusteli kantaansa sillä, että uusi promilleraja voisi ohjata päihtyneitä käyttämään moottoriajoneuvoja polkupyörän sijaan. Toinen peruste oli, että rajan valvominen olisi liiton mukaan mahdotonta.

Esimerkiksi HS:n Facebook-sivuilla artikkelia Pyöräliiton kannasta kommentoitiin muun muassa näin: ”Kuvitelkaa uutinen: "Autoliitto vaatii promillerajasta luopumista". Kukaan ei pitäisi täysjärkisenä. Olen kerran ollut paikalla, kun hieman ottanut pyöräilijä ajoi kovasti alamäkeä ja erehtyi etujarrua hipaisemaan turhan kovasti. Lensi tangon yli kuin Tarzan.”

Lukijat kommentoivat myös HS:n verkkosivuilla uutista vilkkaasti. Rajan puolesta olevissa kommenteissa pidettiin esimerkiksi erikoisena, ”ettei liikenneturvallisuus ole etusijalla”: ”Jokainen kuolonuhri, joka saadaan poistettua promillerajalla, on kaikkien etu.”

”Humalakolarit eri muodoissaan aiheuttavat todella paljon surua ja kärsimystä sekä isoja kustannuksia meidän kaikkien piikkiin", toteaa toinen kommentoija.

Myös Pyöräliiton kannanottoja ihmeteltiin sanomalla, että pitäähän liitossa ymmärtää, että ”kyse ei ole pyöräilijöistä, vaan muiden liikkujien, erityisesti jalankulkijoiden, turvallisuudesta”.

Myös rajaa vastustavia kommentteja esitettiin: ”Milläköhän resursseilla poliisi rupeaa puhalluttamaan pyöräilijöitä? 0,5 promillen kunnossa, eli noin tuopin tai kahden jälkeen kesäterassilta kotiin polkeva pyöräilijä on ihan hyvässä ajokunnossa. Nytkö poliisin pitäisi puuttua tämmöiseen?” kommenteissa ihmetellään.

”Jos helposti puolitoistatonnisella autolla saa ajaa satasta 0,49 promillessa ilman rangaistusta, miksi kahtakymppiä kevyesti vaappuvan jopoilijan oikea raja olisi se sama?” kysyy toinen.

Yksi kommentoijista myös uskoo sen olevan ”ihan selvää, että kännissä autoilu tulee lisääntymään, jos siitä saa vain saman rangaistuksen kuin tankojuoppoudesta”.

Tunteita herättänyt ehdotus sisältyy muistioon, josta ministeriö pyysi lausuntoja maaliskuun loppuun mennessä yli sadalta taholta, muun muassa Suomen suurimmilta kaupungeilta, sairaaloilta ja ely-keskuksilta.

Myös muut pystyivät antamaan asiasta lausunnon. Lausuntopalvelu.fi-palvelun kautta tuli määräaikaan mennessä lausunto 62 taholta. Lausunnon pystyi lähettämään myös sähköpostitse tai kirjeenä ministeriön kirjaamoon.

Esimerkiksi Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen katsoo lausunnossaan muistion esiin tuomien kustannusten olevan erittäin vahva perustelu laajennetulle sääntelylle.

Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom) kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että niin sanotun mikroliikkumisen turvallisuusongelmia alkoi esiintyä laajemmin vasta yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen tullessa markkinoille. Traficomin mukaan kaupunkipyöriä on ollut käytössä vuodesta 2000 lähtien.

Pyöräliitto taas pitää muistiota osittain puutteellisena ja osaa esitetyistä ratkaisuista huonoina. Se kritisoi muun muassa sitä, että onnettomuusriskien vähentämistä moottoriajoneuvojen kanssa ei ole käsitelty muistiossa käytännössä lainkaan.

Ministeriö pyysi lausuntoja maaliskuun loppuun mennessä.

Ministeriö esittää promillerajan asettamista sähköpotkulautailuun ja pyöräilyyn tekemänsä selvityksen perusteella.

Perusteena on, että raja edistää tieliikenteen kokonaisturvallisuutta, vähentää onnettomuuskustannuksia ja yhdenmukaistaa kaiken ajoneuvoliikenteen promillerajakäytännön.

Selvityksen mukaan Suomessa kuolee vuositasolla keskimäärin 18 ja loukkaantuu arviolta 7 200 pyöräilijää. Sairaalatilastojen perusteella sairaaloissa hoidettiin vuonna 2020 osastohoidossa noin 2 300 pyöräilijää.

Kuolemaan johtavissa tapaturmissa 19 prosentissa pyöräilijä oli päihtynyt. Loukkaantuneista päihtyneitä oli 31 prosenttia.

Valtakunnallisen vuoden 2022 liikenne­turvallisuus­strategian laatimisen yhteydessä arvioitiin 0,5 promillen rajan vaikutuksia. Pyöräilijöiden kuolemaan johtavien onnettomuuksien arvioitiin vähenevän promillerajalla 6–10 prosenttia ja loukkaantumisten 10 prosenttia. Tämä tarkoittaisi, että pyöräilijöitä loukkaantuisi vuosittain noin 200 vähemmän kuin aiemmin.

Fakta

Päihtyneiden pyöräilijöiden onnettomuudet

  • Useammin päävammoja kuin selvänä ajaneiden tapaturmissa.

  • Pään vamman riskitekijöinä yli 1,5 promillen humalatila ja 15–24 vuoden ikä.

  • Erikoissairaanhoitoon tulleilla miespyöräilijöillä alkoholia veressä 44 prosentilla, naisilla 12 prosentilla.

  • 23 prosenttia vakavasti loukkaantuneista pyöräilijöistä päihtyneitä.

Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys pyöräilyn ja mikroliikkumisen promillerajasta

Päihtyneiden pyöräilijöiden liikenneonnettomuuksien kokonaiskustannuksiksi arvioitiin ministeriön selvityksessä vuositasolla 391 miljoonaa euroa.

Pyöräliitto kyseenalaisti vuosikustannukset lausunnossaan.

”Arviointi perustuu niin epätarkkoihin ja vanhentuneisiin tietoihin, ettei lukemaa voida pitää oikeana”, lausunnossa sanotaan.

Promillerajan noudattamatta jättäminen sanktioitaisiin ministeriön näkemyksen mukaan tuntuvalla liikennevirhemaksulla, jos rikosoikeudellista rangaistusta ei nähdä mahdolliseksi.

Valvonta edellyttäisi pakkokeinolain muuttamista siten, että poliisilla olisi oikeus puhalluttaa minkä tahansa ajoneuvon kuljettaja tai tehdä hänelle huumausainepikatesti. Tällä hetkellä ainoastaan moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan puhalluttaminen on mahdollista.

Vuonna 2022 tehdyssä HS-gallupissa 63 prosenttia vastaajista hyväksyi promillerajan asettamisen polkupyöräilijöille.

Sähköpotkulautailun vastaava prosenttiosuus oli 86.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat