Kuopiossa seitsemän henkilö­auton kolari, yli puolet autoista meni ajokelvottomiksi

Autoissa oli yhteensä 13 ihmistä. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

| Päivitetty

Valtatie 5:llä Kuopiossa sattui lauantaina illansuussa seitsemän henkilöauton kolari, kertoo Pohjois-Savon pelastuslaitos tiedotteessaan.

Onnettomuuspaikka on noin 200 metriä Kelloniemen rampin pohjoispuolella. Onnettomuus sattui pohjoiseen päin menevillä kaistoilla.

Pelastuslaitos sai tiedon onnettomuudesta kello 17.45. Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvoissa oli yhteensä 13 ihmistä, joista kaksi oli alaikäisiä. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Palomestari Arssi Heiskasen mukaan ensihoito tarkisti kaikki paikalla olleet henkilöt.

”Vahingot olivat tällä kertaa onneksi vain aineellisia. Kolarissa meni ajokelvottomaksi neljä tai viisi autoa”, Heiskanen sanoi.

Onnettomuuden syystä ei välittömästi ollut tietoa, ja poliisi tutkii asiaa.

Tien pinta oli onnettomuuspaikalla jäinen.

Moottoritien toinen kaista oli suljettuna liikenteeltä. Valtatie avattiin liikenteelle noin kello 19.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat