Poliisi: Tajuttomina löytyneet ikä­ihmiset olivat liukastuneet ja kaatuneet

Kaksi henkilöä löydettiin tajuttomina Virtain keskustasta tiistaina. Toinen löydetyistä kuoli ja toinen vietiin sairaalahoitoon kriittisessä tilassa.

Virtain keskustasta löydettiin tiistaina kaksi tajutonta ihmistä, joista toinen kuoli ja toinen vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa.

Virroilta löydettiin tiistaina kaksi tajutonta ihmistä, joista toinen kuoli ja toinen kiidätettiin sairaalahoitoon kriittisessä tilassa.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen selvityksessä on ilmennyt, että paikalla kuollut nainen oli itse liukastunut ja kaatunut matkailuauton viereen. Kriittisessä tilassa sairaalaan toimitettu mies ei ollut saanut nostettua kaatunutta naista pystyyn.

Poliisin selvityksen mukaan mies oli mennyt itse auton toiselle puolelle ja myös liukastunut.

Mies oli yrittänyt huutaa apua, mutta häntä ei kuultu. Mies ei päässyt omin avuin ylös ja menetti jossain vaiheessa tajuntansa.

Poliisin arvion mukaan nainen ja mies olivat olleet ulkona 15 asteen pakkasessa useiden tuntien ajan.

Matkailuauton tekniikalla tai ulkopuolisella tekijällä ei ollut osuutta tapahtumiin. Asiassa ei myöskään epäillä rikosta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn selvittämisenä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Aaltio kertoi aiemmin HS:lle, että Virroilta löytyneet ihmiset ovat iäkkäitä eläkeläisiä. He olivat Aaltion mukaan ”ilmeisesti jonkinnäköinen pariskunta”.

”Henkilöt ovat tunteneet toisensa pitkään, mutta virallisesta parisuhteesta ei ole kysymys.”

Aaltio vahvisti HS:lle, että henkilöt löydettiin matkailuauton ulkopuolelta rivitalon parkkipaikalta. Matkailuauto kuului henkilöiden lähisukulaiselle.

Virtain K-supermarketin kauppias Juha Rajaniemi kertoi aiemmin HS:lle menneensä aamuseitsemän aikaan töihin, kun huomasi lääkärihelikopterin laskeutuneen Virtain keskustaan.

Rajaniemi kertoi kuullensa useilta silminnäkijöiltä, että paikalla oli myös useita poliisiautoja vilkut päällä.

”Näin pieni kylä niin kyllähän tämä kysymyksiä ihmisissä on herättänyt.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat