Äänekoskella Metsä Fibren tehtaan alueella tapahtui sunnuntai-iltana öljyvahinko, jossa tuhansia litroja dieselöljyä valui maahan.
Metsä Fibre kertoo, että urakoitsijan polttoaineasemalta pääsi valumaan tehtaan pihan alueelle noin 5 000 litraa dieseliä.
Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Jukka Järvisen mukaan kyse on kertavuodosta.
Keski-Suomen pelastuslaitoksen johtokeskuksesta kerrottiin STT:lle puolenyön paikkeilla, että vuotaneen aineen imeytystoimet olivat vielä käynnissä.
Alustavasti ei ole tiedossa, että ainakaan suuria määriä dieselöljyä olisi päässyt vesistöön. Pelastuslaitoksen johtokeskuksesta kerrotaan, että vuotopaikan läheisyydessä oli sadevesikaivoja, joiden kautta öljyä oli päässyt vähäinen määrä läheiseen järven lahteen. Sen lähialue on puomitettu niin, ettei öljy pääse lahdesta leviämään muualle.
Metsä Fibren mukaan pelastusviranomaiset suorittavat torjuntatoimia yhdessä urakoitsijan ja tehtaan työntekijöiden kanssa.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen öljyvuodosta puoli kahdeksan aikaan illalla. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Henkilövahinkoja ei ole aiheutunut.
Metsä Fibren Äänekosken-tehdas valmistaa päätuotteenaan havu- ja koivusellua.