Nikotiinipussien maahantuonti on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen viikon aikana, kertoo tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen. Nikotiinipussit ovat nikotiinia sisältäviä annospusseja, joissa ei ole tupakkaa.
”Maahantuontia on huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Nikotiinipusseja tulee paljon postipaketeissa, mutta niitä tuodaan myös paljon enemmän sekä Baltiasta että Ruotsista”, Sinkkonen arvioi.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kumosi viime viikolla nikotiinipussien luokittelun lääkkeeksi. Sen johdosta tulli on suhtautunut nikotiinipusseihin samalla tavalla kuin mihin tahansa muuhun tavaraan.
Aikaisemmin vahvemmat, yli 4 milligrammaa nikotiinia sisältävät nikotiinipussit on luokiteltu lääkkeeksi, joiden tilaaminen on vaatinut lääkeainereseptin.
Lue lisää: Vahvoja nikotiinipusseja saa tuoda maahan vapaasti
Tällä hetkellä nikotiinipusseja eivät koske samat maahantuonnin rajoitukset kuin esimerkiksi tupakkaa sisältävää perinteistä nuuskaa.
Uuden tupakkalain tavoitteena kuitenkin on, että nikotiinipussit rinnastettaisiin tupakkaa sisältävään perinteiseen nuuskaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi nikotiinipusseille myyntikieltoa sekä maahantuontia koskevia rajoituksia.
Lue lisää: Ensin viranomainen salli nikotiinipussit, nyt ministeriö kiirehtii niiden kieltoa
Tämänhetkinen tilanne nikotiinipussien suhteen saattaa vaikuttaa myös nuuskan tuontiin, arvioi Sinkkonen. Nikotiinipussit ja muut vastaavat valmisteet saattavat osin syrjäyttää nuuskan käyttäjien keskuudessa.
”Nuuskassa on edelleen maahantuontirajoitus, kun taas nikotiinipusseja voi tuoda huomattavasti enemmän. Tästä on sana kiirinyt.”
Sinkkonen arvioi, että nikotiinipussien runsas maahantuonti jatkuu niin kauan kuin niitä saa tuoda vapaasti maahan. Hän arvioi, että kesää kohti mennessä vauhti tulee vain kiihtymään.
”Ihmiset tuovat matkoiltaan, kun rajoituksia ei ole. Ei ole näköpiirissä mitään syytä, miksi tuonti vähenisi, paitsi mahdolliset säädösmuutokset. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että maahantuontimäärät kasvavat edelleen.”
Sinkkonen kertoi aiemmin Helsingin Sanomille, että vahvojen nikotiinipussien tilaaminen alkoi yleistyä koronapandemian myötä jo keväällä 2020, kun nuuskan maahantuonti vaikeutui koronarajoitusten myötä.