Viime lauantaina Vilma Andersson hakeutui Riihimäen sairaalan päivystykseen äkillisten vatsakipujen takia. Hän lähti paikalliseen päivystykseen ystävänsä kanssa.
Kaksikkoa odotti perillä päivystyksessä lohduton näky: odotustilassa oli toistakymmentä ihmistä eikä vapaita istumapaikkoja ollut.
Anderssonin kivut olivat tässä kohtaa yltyneet niin koviksi, että hän joutui ottamaan tukea pysyäkseen tolpilla ja kyyristymään tarpeen vaatiessa.
Odotustilassa olleet isä ja poika huomasivat Anderssonin tilan. Isä kysyikin Anderssonin ystävältä, voisiko hän jotenkin auttaa ja päätyi tarjoamaan perheen vuoronumeroa heille. Perhe oli seuraavana vuorossa.
Andersson vaihtoi vuoronumeroita ja pääsi hoitoon ilman, että olisi joutunut odottamaan jopa tunteja. Toinen seurue toi vielä Anderssonille tuolin, johon hän sai istahtaa hetkeksi odottamaan.
”Tuli tosi hyvä fiilis, että ihmiset tarjosivat apua”, hän kuvailee.
Andersson oli vaikuttunut perheenisän ystävällisestä eleestä, mutta myös muiden odottamassa olleiden myötätuntoisista katseista.
Myöhemmin hän sai kuulla, että myös perhe oli saanut toisen odottajan vuoronumeron.
Andersson pitää merkityksellisenä, miten toisilleen tuntemattomat ihmiset auttoivat toinen toistaan ilman, että he tiesivät toisistaan tai tilanteistaan juuri mitään.
”Pienet asiat merkitsevät tosi paljon, vaikka ei ajattelisi. Yleensä ihmiset katsovat vierestä eivätkä välttämättä tee mitään. Harvemmin kukaan ulkopuolinen paikassa, jossa on ammattiapua, lähtee auttamaan.”
Andersson pääsi lopulta kotiin, kun hän oli saanut kipuihinsa tarvittavan hoidon. Selvisi, että kyse ei ollut mistään vakavasta.
Andersson sai jälkikäteen myös tilaisuuden kiittää perheenisää, kun osapuolet löysivät toisensa paikallisen Facebook-ryhmän välityksellä. Andersson kertoi kehuneensa miestä erityisesti esimerkistä, jonka hän toiminnallaan pojalleen antoi.