Vapun säässä ei juuri juhlan aiheita näy

Luvassa on ”perinteinen” vappusää, sanoo meteorologi.

Vappuaattona 2021 Hakaniemen torilla paistoi aurinko.

Sää ei varsinaisesti suosi vapun juhlijoita ensi viikonloppuna. Vappuaatto on tänä vuonna sunnuntaina, joten luvassa on monelle kolmipäiväinen viikonloppu, mutta keleissä ei ole paljon kehumista.

”Luvassa on perinteinen vappusää eli viileä ja epävakainen”, sanoo päivystävä meteorologi Tuukka Keränen Ilmatieteen laitokselta.

Sää muuttuu alkavan viikon keskivaiheilla ja päivälämpötilat putoavat noin kymmeneen asteeseen ja sateen sattuessa sen allekin, kun vielä maanantaina voidaan eteläisessä Suomessa nauttia noin viidentoista asteen lämmöstä ja auringosta.

Torstain paikkeilla epävakaisuus siis lisääntyy.

”Suomi on matalapaineiden reiteillä ja sieltä ne sateet tulevat. Ne ovat enimmäkseen kuuroluonteisia, mutta seassa on myös jatkuvampaa sadetta”, Keränen sanoo.

Tilanne jatkuu samanlaisena etelässä todennäköisesti koko loppuviikon eli siis sunnuntaihin ja vappuaattoon asti. Lämpötilat ovat korkeintaan kymmenessä asteessa ja sateet hyvin mahdollisia.

Vappupäivä Kaivopuistossa vuonna 2015.

Mutta viikko on pitkä aika sääennusteelle. Keränen sanookin, että paljon voi vielä muuttua.

”Säämalliajoissa voi olla isoja eroja muutamien tuntien välissäkin. Näkymä niin kauas ei ole selkeä.”

Esimerkiksi juuri sunnuntaille aiempi malliajo näytti tuovan etelään sateita, mutta tuoreemmassa mallissa sateet tuova matalapaine näyttäisikin menevän pohjoisemmassa.

”Näillä pohjilla on siis vaikea sanoa viikon päähän.”

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että vappupäivä voisi olla paikoin myös poutainen, Keränen sanoo.

”Juuri nämä matalapaineet tekevät sään epävakaiseksi. Jos niiden reitti muuttuukin, niin ei pysty ennustamaan. Eniten sataa siellä, mistä matalapaineet Suomen yli kulkevat.”

Pohjoisessa Suomessa lämpötila on vapun tienoilla päivälläkin korkeintaan muutamassa plusasteessa, ja sademäärä näyttää eteläosia suuremmalta.

”Ainakin osa sateista tulee todennäköisesti lumisessa olomuodossa, ja lunta voi kertyä useita senttejä viikon mittaan”, hän kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat