Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa varoitetaan erittäin huonosta ajokelistä maanantaina.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Tuukka Keräsen mukaan ajokeli voi olla maanantaiaamuna erittäin huono sunnuntain ja maanantain välisen yön sakean lumisateen vuoksi.
Maanantaiaamun aikana Etelä-Suomessa sataa vähäisempiä vesisateita. Ne eivät kuitenkaan todennäköisesti ole niin runsaita, että ruohikkopalovaara poistuisi. Maasto on ollut Etelä-Suomessa erittäin kuivaa.
”Jyväskylän ja Kuopion korkeuksilla on sitten ehkä vähän runsaampaa vesisadetta”, Keränen kertoi sunnuntai-iltana.
Lumi- ja vesisateen raja kulkee suunnilleen Kokkolan ja Kajaanin välisen linjan kohdalla.