Itä-Tampereella sattui viime viikolla neljä tuhoisaa tulipaloa, joista kaksi sattui Kaukajärvellä ja kaksi Messukylässä. Poliisi on lisännyt valvontaa alueilla tapausten johdosta.
”Kiinnijäämisriskiä pyritään lisäämään siltä varalta, että tässä olisi kyse jonkinlaisesta tekijästä tai tekijäryhmästä”, sanoo rikoskomisario Markku Laakso Sisä-Suomen poliisista. Hän ei arvioi, miten pitkään valvontaa aiotaan jatkaa.
Poliisi on jalkautumisen lisäksi käynyt läpi valvontakameroita ja tutkinut yleisöltä saamiaan vihjeitä, jotta se saisi tapaukset ratkaistua.
Poliisilla ei ole tiedossa, ketkä ovat sytyttäneet tulipalot tai mikä heidän motiivinsa on. Tämän hetken tietojen pohjalta ei Laakson mukaan voida sanoa, että kyse olisi yksittäisestä henkilöstä, joka kulkisi Itä-Tampereella sytyttämässä tulipaloja.
Poliisi tutkii tulipalojen mahdollisia yhdistäviä ja erottavia tekijöitä. Tutkinta on edelleen kesken eikä poliisi voi tässä kohtaa vahvistaa, onko tulipaloilla jokin yhteys toisiinsa, Laakso korostaa.
”Yritämme löytää langanpäätä, jos näillä jokin yhteys on”, hän kuvailee.
Tulipalot sattuivat torstain ja sunnuntain välisenä aikana viime viikolla. Tapahtumapaikat sijaitsevat Tampereella vain muutaman kilometrin päässä toisistaan.
Tulipalot syttyivät joko tyhjiin tai hylättyihin rakennuksiin. Kukaan ei joutunut poliisin tietojen mukaan tulipaloissa konkreettiseen vaaraan.
Muita yhdistäviä tekijöitä tapauksilla ei tässä kohtaa tutkintaa ole. Laakso korostaakin, että tapauksia ei tulisi yhdistää toisiinsa hätiköidysti.
Tapauksissa täytyy hänen mukaansa ottaa esimerkiksi huomioon, että viime viikolla sää oli erittäin kuiva Tampereella. Esimerkiksi Aamulehti kertoi lauantaina, että Pirkanmaalla syttyi alkuiltapäivästä tunnin aikana neljä maastopaloa.
”Kuivalla säällä kaikenlainen tulella leikkiminen voi aiheuttaa helpommin tulipaloja.”
Tutkintanimikkeet vaihtelevat Laakson mukaan tapauskohtaisesti tuhotyöstä vahingontekoon. Nimikkeet saattavat vaihtua tutkintojen edetessä.
Osa palaneista kohteista on Laakson mukaan sellaisia, että ne on saatettu sytyttää tuleen tahallaan, mutta osassa kohteissa saattaa olla kyse esimerkiksi tulen varomattomasta käsittelystä.
23. huhtikuuta tyhjä varastorakennus paloi Osuusmyllynkadulla Kaukajärvellä
Osuusmyllynkadulla paloi pieni varastorakennus. Rakennus tuhoutui täysin tulipalossa, mutta vieressä ollut rakennus ei.
Sunnuntai-iltana tuhoutui tyhjillään oleva varastorakennus tulipalossa Osuusmyllynkadulla Kaukajärvellä. Kukaan ei loukkaantunut palossa.
Tapahtumapaikan kahdesta rakennuksesta vain pienempi rakennus tuhoutui. Siitä ”ei jäänyt paljon säästettävää”, sillä rakennus oli täyden palon vaiheessa, kun sammutusyksiköt saapuivat paikalle, kertoi Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen palomestari Tomi-Pekka Olkkonen maanantaina.
Tulipalosta saatiin tieto noin kello 22.40, ja se sammutettiin noin neljässä tunnissa. Olkkonen kertoi maanantaina, että sunnuntai-illan tulipalon epäillään alustavasti liittyvän aikaisempiin, samalla viikolla sattuneisiin tulipaloihin.
22.–23. huhtikuuta asumaton talo paloi Juvankadulla Kaukajärvellä
Kaukajärven Juvankadun asumaton talo tuhoutui lähes täysin tulipalossa.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sattui tulipalo Kaukajärvellä Juvankadulla, jossa tuhoutui asumaton talo. Talosta jäi jäljelle ainoastaan pala tulisijaa.
Poliisi sai talopalosta hälytyksen noin kello yhdeltä yöllä. Viikonloppuna poliisi kertoi, että yhteyttä Kaukajärven seurakuntatalon ja Messukylän Osuusmyllynkadun paloihin tutkitaan.
Lue lisää: Asumaton talo tuhoutui tulipalossa Tampereella, yhteyttä muihin paloihin tutkitaan
20.–21. huhtikuuta teollisuushallissa syttyi tulipalo Osuusmyllynkadulla Messukylässä
Pelastuslaitokselta oli useita yksiköitä paikan päällä sammuttamassa teollisuushallipaloa.
Viime viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä syttyi tuleen junaradan vieressä ollut teollisuushalli. Alueella on useita pienteollisuuden tuotantotiloja ja toimistoja.
Messukylän Osuusmyllynkadulla syttynyt tulipalo havaittiin puolenyön jälkeen. Tulipalon liekit saatiin talttumaan noin kahta tuntia myöhemmin, mutta jälkisammutustyöt jatkuivat noin kello neljään saakka.
Paloa oli sammuttamassa kymmenkunta pelastuslaitoksen yksikköä. Poliisi on aiemmin kertonut epäilevänsä, että teollisuushalli sytytettiin tahallaan tuleen.
20. huhtikuuta vanha seurakuntatalo tuhoutui palossa Keskisenkadulla Kaukajärvellä
Vanha seurakuntatalo tuhoutui lähes täysin torstaina sattuneessa tulipalossa.
Kaukajärvellä syttyi tuleen viime torstaina seurakuntatalo, joka tuhoutui lähes täysin. Seurakuntatalo ei ollut enää käytössä.
Vanha seurakuntatalo syttyi palamaan alkuiltapäivästä noin kello yhden aikaan.
Poliisi on kertonut aiemmin saaneensa tietoon, että seurakuntatalolla oli havaittu kolme nuorta miestä.
Ennen tulipalon syttymistä paikalla on oleskellut myös muitakin ihmisiä. Poliisi on toivonut paikan päällä olleita ottamaan yhteyttä.