Heinäveteläinen Mikko Sopanen nauttii päivistä, jolloin Palokinkoskien kohina täyttää lähitienoon ja kuuluu kotipihaan saakka. Niitä päiviä ei ole vuodessa monta.
Ennen 1960-luvulla rakennettua patoa ja voimalaitosta Palokinkosket olivat kuuluisia kuohuistaan ja lohikaloistaan. Nyt kosket kuohuvat vain hetken keväisin, kun energiayhtiö avaa patoluukkuja tulvien estämiseksi.
Sopanen asuu Palokin kylässä koskireitin varrella. Koskista alin, Sahakoski, näkyy olohuoneen ikkunasta, kun puissa ei ole vielä lehtiä.
”Aina se on juhlava hetki, kun koskiin lasketaan vettä. Moni vanha palokkilainen on sanonut, että koskien kuohunta oli kuin musiikkia korville. Se ääni oli niin kaunis”, Sopanen sanoo.
”Olisihan se mukavaa, että kosket kuohuisivat jatkuvastikin. Silloin se olisi elävä koski.”
Sahakoski (kuvan alareunassa) Varisvedeltä päin kuvattuna huhtikuun lopussa. Lammen toisella puolella Kissakoski (vas.) ja Hapatoskoski (oik.). Vasemmalla näkyvä punainen tupa on vanha Kalamaja, jossa kalastusmatkailijat majoittuivat. Lammen vastarannalla oikealla oleva rakennus on Ronttopuiston kesäkahvila.
Moni haluaisi nähdä Palokinkoskien virtaavan taas vapaana Pohjois-Karjalaan kuuluvalla Heinävedellä.
Vaatimukset Palokinkoskien avaamisesta ja ennallistamisesta ovat voimistuneet viime aikoina. Syitä on monia.
Vaelluskalojen tilanne on kriittinen. Vuoksen vesistön järvitaimen on erittäin uhanalainen, ja saimaannorppaakin uhanalaisempi Saimaan järvilohi on vaarassa hävitä kokonaan.
Palokinkoskien ennallistaminen avaisi lohikaloille jälleen vaellusyhteyden Juojärven ja Varisveden välille. Alueelle syntyisi 26–30 hehtaarin poikastuottoalue, joka olisi arvioiden mukaan erinomainen taimenelle ja mahdollinen myös järvilohelle.
Ennallistamisvaatimukset ovat saaneet pontta esimerkiksi Etelä-Karjalan Hiitolanjoen kokemuksista. Siellä järvilohet palasivat jokeen saman tien ja ovat lisääntyneet ennakoitua paremmin.
Myös oikeusministeriön työryhmä ehdottaa vesilakiin uusia kalatalousvelvoitteita vaelluskalakantojen elvyttämiseksi.
Palokinkoskien tilanne on tapetilla myös siksi, että Palokin voimalaitoksen turbiini on tulossa käyttöikänsä päähän.
Voimalan omistajan Pohjois-Karjalan Sähkön (PKS) pitää pian päättää turbiinin uusimisesta. Päätöksen katsotaan sinetöivän koskien kohtalon taas vuosikymmeniksi eteenpäin.
Palokin voimalaitos näkyy veden takana keskellä.
Ely-keskus on selvittänyt koskien avaamisen mahdollisuutta ja vaelluskalojen tilannetta Palokissa. Selvitys valmistuu toukokuussa.
Viime syksynä selvityshenkilö Matti Viialainen esitti Heinäveden ja Tuusniemen kuntien tilaamassa selvityksessä koskien vapauttamista. Toisena vaihtoehtona hän esitti hybridiratkaisua, jossa kaloille avattaisiin vaellustie ja sähköntuotantoakin jatkettaisiin.
Viialainen perusteli koskien avaamista paitsi vaelluskalojen kriittisellä tilanteella myös Itä-Suomen elinvoimalla. Vapaana virtaavat kosket toisivat Heinävedelle ja lähialueille luonto- ja kalastusmatkailun mahdollisuuksia.
Fakta
Palokinkosket
Palokinkosket on yli kuuden kilometrin mittainen vesistöreitti, joka virtaa Juojärveltä Varisvedelle Heinävedellä Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon rajaseudulla.
Ennen patoa koskireitillä oli yhteensä yhdeksän koskea: yläjuoksulta katsottuna Niskakoski, Ylä-Kallioinen, Multaväärä, Lapinkoski, Ala-Kallioinen, Saunakoski, Hapatoskoski, Kissakoski ja Sahakoski.
1960-luvulla koskireitti valjastettiin tuottamaan sähköä Outokummun kaivostoiminnalle. Pato ja voimalaitos valmistuivat vuonna 1961.
Nälönvirralle rakennettu pato katkaisi koskireitin. Yläjuoksulle syntyneen tekojärven alle jäi viisi koskea: Niskakoski, Ylä-Kallioinen, Lapinkoski, Multaväärä ja Ala-Kallioinen.
Palokin kylässä sijaitsevat padon alapuoliset kosket Saunakoski, Hapatoskoski, Kissakoski ja Sahakoski kuihtuivat pieniksi, koska pato esti vesimassojen virtauksen.
Pato katkaisi lohikalojen luontaisen vaellusreitin ja tuhosi niiden elin- ja lisääntymisalueen.
Aikoinaan Palokinkosket olivat kuuluisat ja suositut kalastuskosket. Niille saapui kalastajia eri puolilta Suomea taimenet ja lohet mielessään.
Suomalaisten isäntiensä mukana Palokissa kävi myös eurooppalaisia ja amerikkalaisia kalastusturisteja. Puhutaan englantilaisesta lordistakin, jonka kerrotaan ihastuneen voimakkaisiin koskiin ja Palokin kylään.
Mikko Sopanen oli padon valmistuessa kaksivuotias. Hänellä ei ole omia muistikuvia vapaana virranneesta koskesta, mutta hän on kuullut siitä paljon tarinoita.
Muutama vuosi sitten Sopanen ja joensuulainen Jonne Posti haastattelivat iäkkäitä palokkilaisia ja kokosivat aikalaiskertomukset Palokinkoskien historiasivustolle.
”Miten rikkaita ja vaihtelevia elämäntarinoita liittyy niihin koskiin. Ja perhetragedioitakin. Koskiin on hukkunut muutamia lapsiakin”, Sopanen sanoo.
Alajuoksun koskista mahtavin oli Sahakoski. Sen rannalla toimi saha 1700-luvulta 1920-luvulle. Sahan ympärille rakentui Palokin kyläyhteisö, jossa asui enimmillään yli tuhat ihmistä.
Sanomalehti-ilmoitus Sawo-lehdestä 11. elokuuta 1887. Palokin kosket olivat suosittu kalastuskohden Kuopion herrasväen keskuudessa.
Yläjuoksun koskista Ala-Kallioinen oli suurin ja voimakkain. Vain harva uskalsi laskea sen veneellä. Suurin osa ihmisistä uitti veneensä kosken läpi tyhjänä köysien avulla.
Kyläläiset joutuivat usein katsomaan sivusta, kun kalastusvieraat tulivat koskille narraamaan haluttuja punalihaisia kaloja.
Sahan lopettamisen aikoihin koskien kalastusoikeudet olivat siirtyneet sahayhtiöltä Kuopion urheilukalastajain yhdistykselle. Kalastusluvat menivät enimmäkseen varakkaille ja nimekkäille kaupunkilaisherroille.
Yhdistyksen palkkaama kalastuksenvalvoja vartioi koskilla, ettei siellä kalastettu luvatta. Kiireisimpään kutuaikaan valvojia saattoi olla kaksikin.
Kalastuksenvalvoja asui perheineen Kalamajassa Kissakosken rannalla Palokissa. Kalamajan toisessa päässä oli kalastusturistien majoitustilat. Majoitus- ja ruokapalveluista huolehti kalastuksenvalvojan vaimo.
Kalastaja saaliinsa kanssa. Taustalla kohisee Saunakoski.
Kalastusvieraat toivat kylälle vipinää ja kyläläisille mielenkiintoista seurattavaa.
”Kyläläiset huomasivat aina, että nyt on tullut taas herroja kalaan, kun kalamajan pihassa oli Roveria ja Studebakeria. Ne olivat hienoja autoja, eikä siihen aikaan täällä maaseudulla ollut semmoisia”, Sopanen kertoo.
Komeiden autojen lisäksi kalastusvierailla oli lohikalojen pyyntiin sopivia hienoja, kalliita kalastusvälineitä, jollaisista kyläläiset saattoivat vain uneksia.
A. Koivisto saaliinsa kanssa vuonna 1938.
Vaikka virallisesti lohikaloja pyytivät lähinnä kalavieraat, kyläläisetkään eivät jääneet nuolemaan näppejään.
”Kyläläiset yrittivät sieltä välistä käydä kalansa hakemassa. Kyllähän sen ymmärtää. Heillä on ollut vuosisatoja oikeus, ja sitten tällainen Kuopion urheilukalastajien yhdistys valtaa kosket”, Sopanen sanoo.
Palokissa syntynyt ja siellä yhä asuva Mikko Sopanen on selvittänyt Palokin historiaa. Taustalla Nälönvirran pato toukokuun alun tulvajuoksutusten aikaan. Säännöstelypadon toinen luukku on auki, ja vesi virtaa kuohuen vanhalle koskireitille.
Palokissa Koivuvirran varrella asuva Mauno Räsänen, 85, muistaa ajan, kun kosket virtasivat vapaina. Hän seurasi myös läheltä koskilla tapahtunutta muutosta.
Kun patoa ja voimalaitosta alettiin rakentaa 1950-luvun lopulla Räsäsen kodin läheisyyteen, tuolloin parikymppinen Räsänen pestautui töihin. Rakennustyöt kestivät useita vuosia.
Mauno Räsänen kotinsa lähellä olevalla kävelysillalla, jonka alla virtaa Koivuvirta. Se on yksi osa Palokin koskireittiä.
”Minähän ne kalliotkin silloin räjäytin. Viritin langat”, hän sanoo.
”Yhdellä paukulla se lähti. Siinä oli yli 600 kiloa dynamiittia.”
Nälönvirralla Räsäsen räjäyttämän kallion kohdalla on säännöstelypato, jonka luukusta vettä keväisin juoksutetaan. Muu osa padosta on maakannasta.
Padon itäpuolella on tekojärvi, jonka alle ovat peittyneet yläjuoksun kosket. Alajuoksun koskia ei muokattu, mutta koska vesimassat eivät enää pääse virtaamaan sinne saakka, kosket ovat vain aavistus entisestä.
Pato toi Nälönvirran pohjoispuolen asukkaille maantien, mutta lohikaloilta se katkaisi elintärkeän vaellustien.
Nyt Mauno Räsänen toivoo koskien vapauttamista ja ennallistamista, koska se antaisi tulevaisuuden toivoa ja mahdollisuuksia paitsi lohikaloille myös ihmisille.
Hän uskoo, että vapaana virtaavat kosket toisivat alueelle luonto- ja kalastusmatkailua.
”Se olisi iso asia Pohjois-Savolle ja Pohjois-Karjalalle. Että täälläkin olisi vielä elämää. Ja sitähän tulisi, jos olisi matkailua. Tulisi työpaikkoja. Tulisi nuoria ihmisiä”, Räsänen sanoo.
”Minulla on sydämellä se tavoite, että minun eläessäni kosket olisivat vielä vapaat. Että minä vielä näkisin sen.”
Alajuoksulla Sahakosken vieressä nuoret yrittäjät Rita Piironen ja Jaakob Rissanen valmistelevat kuumeisesti kesäkahvilansa avaamista.
Tekeillä on uusi terassi. Kellarin sahamuseossakin riittää vielä hommaa: järjesteltävänä on valtava määrä entisen sahan esineistöä, jonka Piirosen isoisä on aikoinaan kerännyt.
Pariskunta otti kolme vuotta sitten vetovastuun Ronttopuisto-matkailuyrityksestä, jota Piirosen suku on pitänyt 1980-luvulta saakka.
Joensuulaiset Jaakob Rissanen ja Rita Piironen saavat elantonsa sosiaalisesta mediasta. Kolmen vuoden ajan he ovat olleet vastuussa myös Piirosen suvun pitämästä Ronttopuiston kesäkahvilasta. Pariskunnan takana virtaa Sahakoski, joka on koskireitin alin koski. Puiden takana näkyy jo Varisvesi.
He on olleet yllättyneitä siitä, kuinka paljon kosket ja niiden historia kiinnostavat matkailijoita. Vapaana kuohuvien koskien vetovoima olisi moninkertainen.
”Olisi tosi hyvä asia, jos kosket avattaisiin. Se toisi matkailuun ihan hirveästi lisää mahdollisuuksia. Mitä kaikkea koskien avaamisen jälkeen tänne voisikaan kehittää. Täällä on Lintulan ja Valamon luostarit, ja tässä ympärillä on paljon yrittäjiä”, Rissanen sanoo.
”Ja totta kai se olisi luonnolle hyväksi. Olisihan se tosi hienoa.”
