Yhtäkkiä pulloissa ja tölkeissä on omituisia korkkeja – Tästä on kyse

Osaan pakkauksia on ilmestynyt uuden EU-direktiivin mukainen korkki. Valiolle ja Elovenalle on tullut uusista korkeista vasta muutamia palautteita.

| Päivitetty

Kaupan hyllylle on hiljalleen ilmestynyt pakkauksia, joissa korkki pysyy kiinni vielä avaamisen jälkeenkin.

Syynä on EU:n sääntely.

EU:ssa tuli kesällä 2021 voimaan muovidirektiivi, joka kieltää kokonaan monet kertakäyttöiset muovituotteet, kuten aterimet, pillit ja vanupuikot. Vuonna 2024 sääntely laajenee niin, että alle kolmen litran pakkauksissa korkkien tulee pysyä kiinni.

Valio aloitti pakkaustensa muuttamisen vuoden alussa. Korkkimuutos on tehty tähän mennessä yhteen pakkausformaattiin. Kyse on muun muassa ruokakermoissa käytettävästä korkeasta mutta kapeasta pakkauksesta, jonka ylätaso on kalteva.

”Muutos on tehty meidän aseptisiin annospakkauksiimme, jotka tulevat Turengista”, kertoo Valion pakkauskehityspäällikkö Jussi-Pekka Lumme.

Pakkaus voi olla kuluttajalle tuttu myös Tuuti-äidinmaitokorvikkeesta tai Profeel-uht-juomasta.

Palautetta uusista korkeista ei ole Valiolle vielä juurikaan tullut. Tämä on herättänyt jopa hieman ihmetystä, Lumme kertoo.

Muutamat tulleet palautteet ovat liittyneet kierrättämiseen eli siihen, voiko uudetkin pakkaukset yhä kierrättää kartonkina. Kyllä voi. Uusissa purkeissa on tästä myös ohjeistus.

Toki myös palautetta muutoksen tarpeettomuudesta on tullut. Tämä palaute ei tosin koske suoranaisesti Valiota vaan sääntelyä.

”Kyllä siinä juodessa saattaa korkki olla välillä parrassa.”

Lumme itse vaikuttaa tyytyväiseltä uusiin korkkeihin, vaikka huomauttaakin kehitystyön olevan yleisestikin Valiolla jatkuvaa.

”Nyt on tehty isompi muutos kerralla, mutta henkilökohtainen mielipiteeni on, että pientä viilausta joudutaan varmasti tekemään.”

Mutta onko Lumpeella itsellään jo jokin viilattava yksityiskohta mielessä?

Kiinni pysyvässä korkissa on ollut alun alkaenkin hankalaa se, että purkista juotaessa korkki painuu vasten kasvoja. Vaikka tämä ei hankaloita juomista, voi esimerkiksi sekoitettavaa Profeel-juomaa juodessa tuotetta mennä korkin kautta kasvoille.

”Kyllä siinä juodessa saattaa korkki olla välillä parrassa”, Lumme sanoo.

”Samat haasteet on kaikilla [uusien korkkien kanssa].”

Raision Elovena-juomissa siirtymä uusiin korkkeihin on lähes täysin valmis.

Uudet korkit on jo puolen litran ja litran kaurajuoma­pakkauksissa. Ne avataan nykyään nostamalla korkki auki ja suljetaan painamalla korkki kiinni.

Palautetta korkista on tullut vasta vähän, kertoo kertoo Elovena-brändin markkinointipäällikkö Mervi Nieminen.

”Kuluttajapalveluun tulee helpommin moitteita kuin kehuja. Se, ettei moitteita ole juuri tullut, kertoo hyvästä vastaanotosta”, hän sanoo.

Tulleet moitteet ovat koskeneet sitä, että korkki vaatii aiempaa enemmän voimaa avautuakseen. Kehut taas ovat koskeneet sitä, että korkki pitää hyvin.

”Aiempi korkki piti kiertää paikoilleen. Jos se ei täysin osunut kierteilleen, ravistaessa korkki saattoi hieman falskata.”

Elovenan sosiaalisessa mediassa korkkimuutos herätti myös yleistä keskustelua EU-direktiivistä.

”Moni kommentoija kehui muutosta ja sitä, ettei sen myötä enää päädy niin paljon muovia luontoon”, Nieminen kertoo.

Kesällä korkit muuttuvat myös Elovenan 2,5 desilitran välipalajuomissa. Niihin tuleva korkki avataan kiertämällä ja suljetaan painamalla.

Korkki tulee siinä mielessä olemaan samankaltainen kuin Valiolla, että korkki jää avattuna korkin reunasta hyvin lähelle kaulan reunaan.

Oikaisu 19.5. kello 9.58. Uutisessa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Valiolla korkkimuutos on tehty Turengista tuleviin antiseptisiin annospakkauksiin. Kyse on aseptisista annospakkauksista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat