Sanomalehti Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaa on tehnyt rikosilmoituksen työtehtävissä olleen toimittajan pahoinpitelystä. Lehti kertoo, että toimittajaa lyötiin olkavarteen sunnuntaina.
Koivumaa kertoo HS:lle, että Karjalaisen toimittaja ja valokuvaaja olivat tekemässä juttua Joensuu-areenassa, jossa järjestettiin viikonloppuna sisustamista, rakentamista ja remontointia esittelevät Kotona-messut.
”Tapana on silloin kysyä myös yleisöltä, miltä messut näyttävät. Siihen sattui sitten sellainen mies, jolle he esittäytyivät Karjalaisen toimittajaksi ja kuvaajaksi”, Koivumaa kertoo.
”Kun mies sen kuuli, hän alkoi käyttäytyä aggressiivisesti ja haukkua monistakin asioista, muun muassa meidän printin ilmestymättömyydestä, sillä oli ensimmäinen sunnuntai, ettei se ilmestynyt.”
Karjalainen lopetti tässä kuussa paperisen lehden jakelun sunnuntaisin.
Koivumaan mukaan miehen käsi oli puristunut nyrkkiin ja hän oli heristellyt sormeaan. Päätoimittajankin nimi oli mainittu. Mies oli puhunut hänen mukaansa myös jotakin Ukrainasta ja Venäjästä.
Tilanne päättyi Koivumaan mukaan siihen, että mies löi naispuolista toimittajaa nyrkillä ja ”lähti saman tien livohkaan”.
Koivumaan mukaan teossa ylittyi sellainen raja, että rikosilmoitus piti tehdä, jotta epäilty saadaan edesvastuuseen.
Karjalaisen toimituksessa on käsitys siitä, kuka epäilty oli. Epäilty oli kertonut sen verran taustoistaan, että hänet löydettiin ja tunnistettiin internetin hakukoneen avulla.
Miten asiaa on käsitelty toimituksessa?
”Olin heti yhteydessä työterveyshuoltoon. Toimittaja itse totesi, ettei se ollut niin voimakas isku, että siitä olisi jäänyt mustelmaa tai fyysistä vammaa. Enemmän varmaan henkistä.”
Karjalaisen toimituksessa pohdittiin myös sitä, pitääkö asia julkistaa eli uutisoida.
”Näimme, että se on toisaalta riski, jos se liittyi jakelumme muutokseen. Jos siitä seuraa tällaista, niin tuleeko sitä lisää.”
Koivumaa sanoo havainneensa sosiaalisessa mediassa sunnuntaijakelun lopettamista koskevia keskusteluja, joissa sanojen käyttö on koventunut ja ihmisiä lietsotaan Karjalaista vastaan.
”Aivan kuin kuin tekisimme sen pahuuttamme. Asialliset argumentit ei mene niillä palstoilla läpi”, hän sanoo.
Koivumaata huolestuttaakin sosiaalisessa mediassa lainehtiva vihanlietsonta instituutioita ja uutismediaa kohtaan.
”Totesimme yhdessä, että meidän on syytä uutisoida ja osoittaa ulospäin, että nyt läikkyy yli ja pahasti. Jäitä hattuun, että käsiksi ei käydä”, hän sanoo.
”Kyseessä ei ole jokin muksaisu, vaan siinä rikotaan pyhää rajaa, kun kajotaan fyysisesti toiseen ja lyödään. Se on pahoinpitely. Kun se tapahtuu työtehtävissä, silloin työnantaja voi tehdä rikosilmoituksen ja se on virallisen syytteen alainen rikos.”