Tulli epäilee, että Suomen kautta on viety useita kymmeniä kertoja maaperän poraamiseen tarkoitettuja teriä Venäjälle vastoin EU:n asettamia pakotteita.
Terät soveltuvat tullin näkemyksen mukaan muun muassa öljyteollisuuden käyttöön tai muuhun maaperän poraamiseen. Teriä on mahdollista hyödyntää monin eri tavoin siltojen rakentamisesta merenalaiseen öljynporaukseen.
”Niillä voi porata vaikka merenpohjassa. Teriä voi käyttää myös muuhun kuin siviilikäyttöön. Kyse ei ole mistään käsiporista vaan massiivisemmista laitteista”, sanoo Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
Teriä koskeva pakote tuli voimaan jo vuonna 2014, kun Venäjä miehitti Krimin Ukrainassa.
Tulli ei kommentoi sitä, mihin käyttöön terät ovat tarkalleen ottaen menneet Venäjällä.
Maaperän poraamiseen soveltuvien terien vienti Venäjälle alkoi selvitä joulukuussa 2021.
Tuolloin Suomessa havaittiin, että Venäjälle oli menossa neljän terän lähetys. Terien yhteisarvo oli 20 000 euroa.
Esitutkinnassa kävi ilmi, että kyse on yksittäistä lähetystä laajemmasta kuviosta.
Suomalaiset ja virolaiset yritykset tilasivat esitutkinnan mukaan Kanadasta teriä Suomeen, josta ne myytiin edelleen pakotteiden vastaisesti eteenpäin venäläiselle yritykselle.
Venäjälle meni esitutkinnan mukaan Suomen kautta kaikkiaan lähes viisikymmentä terälähetystä vuosina 2020–2022. Esitutkinnan mukaan laskujen yhteisarvo oli noin 2,2 miljoonaa euroa.
Sekä suomalaisen, virolaisen että venäläisen yrityksen takana olivat osittain samat toimijat.
”Näkemyksemme mukaan yritysrakenne on luotu vain pakotteiden kiertämistä varten”, valvontajohtaja Sinkkonen sanoo.
Tulli tutkii vyyhtiä törkeänä säännöstelyrikoksena. Tulli pitää päätekijöinä neljää Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaista.
Tapaus siirtynee syyteharkintaan kesän aikana. Tulli on tehnyt tutkinnassa yhteistyötä Europolin sekä Kanadan ja Viron viranomaisten kanssa.
Venäjän-vastaisia pakotteita on asetettu lisää sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan viime vuoden helmikuussa.
Tulli on aloittanut pakotteiden kiertämisestä 390 esitutkintaa epäiltyinä säännöstelyrikoksina, joista 44 on törkeitä. Maaperän poraamiseen soveltuvien terien tapaus on Sinkkosen mukaan rahalliselta arvoltaan yksi suurimmista esitutkinnoista.
Lue lisää: Suomessa on käynnistetty satoja rikostutkintoja Venäjä-pakotteiden kierron takia
Lue lisää: Yksityishenkilöt kuskaavat kasapäin puhelimia Venäjälle
Lue lisää: EU kiristää Venäjä-pakotteiden valvontaa ja sulkee Suomen itärajalla hyödynnetyn porsaanreiän