Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi torstaina Joensuun viime viikonloppuisista seksuaalirikoksista epäillyn kolmekymppisen miehen. Ainakin kolme henkilöä on joutunut rikosten uhriksi. Mies vangittiin todennäköisin syin rikoksista epäiltynä.
Kahden rikoksen epäillään tapahtuneen lauantain vastaisena yönä ja yhden sunnuntaina neljältä iltapäivällä. Kaksi teoista tapahtui ulkona ja yksi kerrostalon rappukäytävässä.
Uhrit ovat täysi-ikäisiä naisia, eivätkä he poliisin mukaan tunteneet miestä entuudestaan.
Poliisi otti miehen kiinni maanantaina.
Vangitsemisen yhteydessä rikosnimikkeet täsmentyivät yhdeksi seksuaaliseksi kajoamiseksi ja kahdeksi yritykseksi, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Petri Tirronen Itä-Suomen poliisilaitokselta.
Tirronen ei kommentoi tarkemmin sitä, mitä tilanteissa on tapahtunut.
Lain mukaan seksuaalinen kajoaminen tarkoittaa muita seksuaalisia tekoja kuin sukupuoliyhteyttä.
Poliisi pyysi alkuviikosta muita mahdollisia uhreja olemaan yhteydessä poliisiin. Perjantaihin mennessä uusia uhreja ei ollut ilmoittautunut, mutta muita tapahtumiin liittyviä havaintoja poliisi on saanut.
Tirronen ei avaa havaintojen yksityiskohtia tässä kohtaa tutkintaa.