Emeritus­professori: Hampaiden kolauttaminen kahvi­kuppiin voi olla työ­tapaturma

Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen mukaan tuore vakuutusoikeuden päätös on epäluonnollinen sillä kahvia juodaan alati työnteon yhteydessä.

Vakuutusoikeus linjasi, ettei etätöissä kahvinjuonnissa itsensä loukkaaminen ole työtapaturma.

Kahvikupilla itsensä loukannut henkilö ei ole oikeutettu työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisiin korvauksiin, linjasi vakuutusoikeus tuoreessa päätöksessään.

Perusteluna on se, ettei kahvinjuonti kuulunut henkilön työtehtäviin. Henkilö kolautti etäkokouksen aikana kahvikupilla hampaaseensa, joka piti myöhemmin poistaa.

Tapausta käsiteltiin ensin vakuutuslaitoksessa. Se katsoi, ettei vahinkotapahtuma sattunut työtä tehdessä tai työntekoon välittömästi liittyvässä toiminnassa eikä näin kyse ollut työtapaturmasta.

Kahvikupilla itsensä loukannut haki päätökseen muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhaku­lautakunnalta. Vaatimus menestyi ja lautakunta määräsi korvaukset maksettavaksi.

Vakuutuslaitos vei asian vielä vakuutusoikeuden ratkaistavaksi. Vakuutusoikeus asettui alkuperäisen ratkaisun kannalle.

Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen mielestä oleellista ei ole se, kuuluuko kahvinjuonti työtehtäviin vai ei. Oleellista on se, että lain mukaan työssä sattuneena pidetään tapaturmaa, joka on sattunut työntekijälle työnteon yhteydessä.

”Kyllä ainakin itse tulkitsin eilen kolme tuntia kestänyttä koulutusta pitäessäni ja kahvikuppi vieressä, että kyllä ilman muuta siinä jos sattuisi, se olisi työtehtävän yhteydessä.”

Hänen mielestään vakuutusoikeuden tulkinta on epäluonnollinen.

”Nykyään kahvia juodaan samanaikaisesti töitä tehdessä, ja työ on muuttunut lähes tauottomaksi. Jos ei varsinaisesti pidä taukoa vaan juo kahvia työnteon yhteydessä, kyllä se pitäisi arvioida työtapaturmana aivan samalla tavalla kuin jos tapaturma sattuisi lakisääteisellä kahvitauolla työpaikalla”, Koskinen sanoo.

”Se on sitten eri asia, jos poistuu työpaikalta.”

Koskinen huomauttaa, että kotona tehtävään työhön pätee työpäivän aikana samat lakipykälät kuin työpaikalla tehtävään työhönkin. Eroa on ainoastaan siinä, että etätöitä tekevään ei päde samat työmatkaa koskevat korvausperiaatteet.

”Jos korkeinta oikeuttakin myötä ollaan todettu, että tapaturmakriteeristö voi täyttyä virkistystilaisuuksissa ja koulutuksissa, miksei se täyttyisi etätöissä?”

Toisaalta laki tarjoaa tulkinnanvaraa. Esimerkiksi sen selvittäminen on oleellista, onko taustalla aiempia vammoja tai sairauksia. Lisäksi kausaalisuhteen toteaminen on oleellista. Tässä tapauksessa se tarkoittaa: voidaanko sanoa varmaksi, että hammas piti poistaa juuri kyseisen kolahduksen vuoksi?

Koskinen kertoo esimerkin itsestään.

”Minulta meni vuosia sitten etuhammas poikki ruokaillessa. Jos nyt löisin korjattua hammasta kahvikupilla, olen aivan varma, että sitä ei laskettaisi työtapaturmaksi, koska hammas on aiemmin vahingoittunut.”

Lisäksi työtapaturma edellyttää tapaturman yllätyksellisyyttä. Microsoftin Teams-viestintäpalvelussa kyse voisi olla esimerkiksi jostakin yllättävästä ja äkkinäisestä väitteestä, joka hätkähdytti kahvinjuojan, Koskinen tarjoaa esimerkin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat