Epäilty puukotti satunnaisia vastaantulijoita ja uhkasi ilma-aseella henkilökuntaa – Tämä tapauksesta tiedetään

Kahdesta puukotuksesta ja terveysaseman henkilökunnan uhkailemisesta epäilty mies on vangittu Satakunnan käräjäoikeuden päätöksellä.

Poliisi oli eristänyt Pihlavan K-marketin torstaina päivällä.

| Päivitetty

Poliisi epäilee torstaina aamupäivällä Porin Pihlavassa tapahtuneista puukotuksista 1970-luvun lopulla syntynyttä porilaismiestä, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

Torstaina aamulla kahta ihmistä puukotettiin Pihlavan K-marketilla. Tämänhetkisen tiedon mukaan puukotuksen uhrit olivat tekijälle tuntemattomia. Uhrit kuljetettiin kiireellisesti sairaalahoitoon. Perjantaina poliisi kertoi, ettei uhreilla ole välitöntä hengenvaaraa.

Poliisin mukaan epäilty puukotti ensin useamman kerran kaupan läheisyydessä häntä vanhempaa miestä. Tämän jälkeen epäilty meni sisälle kauppaan, jossa hän puukotti kerran toiseksi uhriksi valikoitunutta vanhempaa miestä.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juho Rinne ei kommentoi sitä, kuinka monta kertaa epäilty iski puukolla ensimmäistä uhriaan.

Puukotusten jälkeen epäilty suuntasi lähellä sijaitsevalle terveysasemalle. Hän esitti henkilökunnalle suusanallisen uhkauksen, jota hän tehosti aidonnäköisellä aseella. Myöhemmässä tarkastelussa ase osoittautui ilma-aseeksi. Rinne ei avaa uhkauksen sisältöä.

Poliisi otti epäillyn kiinni terveysasemalla. Poliisin mukaan mies ei tehnyt vastarintaa.

Poliisi kiitti erikseen terveysaseman henkilökuntaa heidän toiminnastaan tilanteessa. Henkilökunta suojasi asiakkaita ja evakuoi tiloja. Erityisesti yksi hoitaja toimi poliisin mukaan ansiokkaasti ja oppikirjamaisesti.

Poliisi tutkii tapahtunutta kahtena tapon yrityksenä, laittomana uhkauksena ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona.

Rinne kertoo, että epäillyllä on ”jonkinlaista aiempaa rikostaustaa”. Hän ei kuitenkaan kommentoi asiaa tämän tarkemmin.

Epäilty mies vangittiin perjantai-iltapäivänä Satakunnan käräjäoikeuden päätöksellä. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Torstaina tunnelma Pihlavassa oli järkyttynyt. Paikalliset kuvailivat aluetta tyypillisesti rauhalliseksi.

Satakunnan Kansan mukaan tilanne oli torstaina iltapäivällä rauhallinen. K-marketin edessä oli runsas joukko ihmettelemässä poliisin eristysnauhoja ja partioautoja. Terveysasemalla ovet avautuivat nopeasti ja virkavaltaa ei ollut paikalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat