Poliisi pääsi sarja­murtautujan jäljille yleisövihjeiden avulla

Murrot tapahtuivat päiväsaikaan Hämeenlinnassa. Mies liikkui alueella ja murtotalojen pihoilla pyörällä.

Hämeenlinnassa murtauduttiin useaan omakotitaloon alkuviikosta. Hämeen poliisilaitos tiedottaa, että murroista epäilty on nyt vangittu.

Mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä. Rikoksia tutkitaan tutkintanimikkeellä törkeä varkaus. Epäilty tekijä ei ole Suomen kansalainen.

Komisario Ville Mattila kertoo, että epäilty murtautui yhteensä seitsemään taloon ennen kuin Hämeen poliisi otti hänet kiinni. Mattila kertoo, että tämän hetkisen tiedon mukaan taloista ei viety mitään arvokasta.

”Poliisi selvittää tutkinnan aikana, onko epäilyllä muita tekijäkumppaneita. Esitutkinnat ja kuulustelut jatkuvat ensi viikolla”, Mattila kertoo.

Murrot sattuivat keskellä päivää Sairion, Linnanniemen ja Hätilän alueilla. Alueet sijaitsevat lähellä toisiaan.

Esitutkintaa auttoivat osaltaan yleisöltä saadut vihjeet. Poliisi kertoi aiemmin uskovansa miehen liikkuneen alueella ja murtotalojen pihoilla pyörällä. Mattilan mukaan näyttää siltä, että mies tosiaan liikkui pienellä alueella pyörällä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat