Kalervo Kummolaa esitetään odotetusti Tampereen pormestariksi

Uudesta pormestarista päätetään seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa toukokuussa.

Kalervo Kummola on nousemassa odotetusti Tampereen uudeksi pormestariksi.

Kokoomuksen valtuustoryhmä on odotetusti tehnyt esityksen Kalervo Kummolan asettamisesta Tampereen pormestariehdokkaaksi. Uudesta pormestarista päätetään Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 15. toukokuuta.

”Kaikki oli kuulemma mennyt ihan yksimielisesti”, Kummola kommentoi Aamulehdelle perjantai-iltana.

Pormestariehdokkaan asettamista käsiteltiin perjantaina ensin kokoomuksen aluejärjestön kokouksessa, minkä jälkeen ehdotus esiteltiin puolueen valtuustoryhmälle. Valtuustoryhmä antaa esityksen uudesta pormestarista kaupunginvaltuustolle seuraavassa kokouksessa.

Toukokuussa järjestettävää kaupunginvaltuuston kokousta päätettiin alkuviikosta aikaistaa kahdella viikolla. Tämä tarkoittaa sitä, että Kummola saatetaan valita pormestariksi kesken Tampereella järjestettävien jääkiekon maailmanmestaruuskisojen. Kuinka kiireiset ajat ovat edessä, mikäli pormestarin tehtävät ja vastuut siirtyvät Kummolalle kesken kuumimpien kiekkokisojen?

”Niitä pitää vähän yhdistellä sitten. Eiköhän se aika pakollisiin kuvioihin riitä, pormestariehdokas kommentoi.

Tällä hetkellä pormestarin tehtäviä hoitava Anna-Kaisa Ikonen jättää pestin kansanedustajan tehtävien vuoksi. Hän jatkaa tehtävässä kunnes uusi pormestari on valittu. Kummola kertoo, ettei hän valtuustokauden alussa osannut ennakoida tavoittelevansa tällä kaudella vielä pormestarin paikkaa. Keskustelut pormestarin paikasta alkoivat, kun Ikonen asettui ehdokkaaksi.

”Vaaleissahan se vasta ratkesi.”

Ainakaan toistaiseksi Kummolalle ei ole löytynyt haastajaa kokoomuksen riveistä. Oliko se yllätys?

”Oli ja ei ollut. Tässähän oli se tilanne, että meidät Ikosen kanssa molemmat nimettiin silloin kaksi vuotta sitten pormestariehdokkaiksi. Lähdimme silloin kahdella kärjellä. Siinä mielessä tämä oli aika luonnollinen tie.”

Kummolan mukaan suurempia evästyksiä hän ei ole valtuustoryhmältä tai Ikoselta vielä pormestarin pestiä varten saanut.

”Kyllä minä tämän kuvion tunnen aika hyvin. Olen tällä hetkellä ryhmyri ja ollut pitkään konsernijaostossa sekä kaupunginhallituksessa. Toisaalta sisältäpäin organisaatiossa on paljon mitä en tunne”, Kummola summaa.

Yhden evästyksen pormestariehdokas kuitenkin paljastaa saaneensa.

”Ainoa evästys, mikä tuli oli, että muista nyt käydä valtuustoryhmässäkin. Sen lupasin tehdä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat