Laaja öljyntorjunta­operaatio jatkunut Saimaalla toista viikkoa

Jää ja tuuli ovat pitkittäneet operaatiota, kertoo päivystävä päällikkö Esa Viiru Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.

Öljypuomia selvitettiin veneen avulla. Kuvan mustat läikät ovat jäähilettä, ei öljyä, kertoo palopäällikkö Esa Viiru.

Lappeenrannan lähellä Saimaan rannalla on jo toista viikkoa käynnissä laaja öljyn­torjunta­operaatio. Järveen vuoti 17. huhtikuuta noin kaksi kuutiota öljyä Kemiran lipeätehtaalta Joutsenosta.

Operaatio on pitkittynyt vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi, kertoo Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Esa Viiru.

”Alussa tilanne oli se, että järvi oli jäässä ja öljy oli jään alla”, kertoo Viiru.

Alussa operaatiota häiritsivät jäät.

Silloin pelastuslaitos joutui kairaamaan jäähän reikiä ja asentamaan öljypuomeja sitä kautta. Sen jälkeen toimintaa taas ovat häirinneet kovat tuulet, joiden vuoksi öljyä kulkee puomien yli aaltojen mukana.

”Kestää varmaan vielä parisen viikkoa. Tilanne ja tuulen suunta muuttuvat päivittäin”, Viiru sanoo.

Viiru ei muista yhtä pitkäkestoista öljyntorjuntaoperaatiota sitten vuoden 2016, jolloin kävi samantapainen vuoto kuin nyt.

Helsingin pelastuslaitos kertoi lauantaina lähettäneensä Etelä-Karjalaan kalustoa auttamaan öljyntorjunnassa. Helsingistä Lappeenrantaan lähti imeytyspuomeja ja -tyynyjä sekä rannansuojamattoja.

Helsingin lisäksi virka-apua on saapunut Pohjois-Karjalasta, Etelä-Savosta ja Kymen alueelta.

Viirun mukaan apua on saatu myös vapaaehtoiselta pelastuspalvelulta. Pelastuslaitos on keskittynyt työhön järvellä, ja vapaaehtoiset ovat suojanneet rantoja öljyltä.

Yhteensä tällä hetkellä noin 176 hehtaarin kokoisella alueella on toiminut päivittäin koko valoisan ajan noin 20–35 henkilöä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat