Useita satoja ajoneuvoja ja arviolta jopa toistatuhatta ihmistä osallistui kokoontumisajoon lauantai-iltana Lempäälän ja Pirkkalan alueella, Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa. Tapahtumasta ei ollut ilmoitettu poliisille etukäteen.
Myöhään illalla Pirkkalan Jasperintiellä kokoontuminen muuttui kilpa-ajoksi ja poliisi joutui puuttumaan tapahtumiin, poliisi kertoo.
Enimmillään yli kaksikymmentä yksikköä osallistui poliisitehtävälle.
Kolme ihmistä menetti ajokorttinsa huomattavan ylinopeuden tai muun vakavan piittaamattomuuden vuoksi. Poliisin mukaan seuraamuksia annettiin kymmenkunta myös muista liikennerikoksista ja -rikkomuksista.
Pääasiassa henkilöautoja kokoontui aluksi Pirkanhovin huoltoaseman parkkialueelle, josta ne siirtyivät Lempäälään yrityspuisto Realparkin alueelle. Sieltä autoilijat etenivät illan edetessä Pirkkalaan.
Viimeiset autoilijat hajaantuivat paikalta hieman ennen puoltayötä.