Katinkullan henki­rikoksen epäilty tunnusti teon ulko­puoliselle, epäillyn auto löytyi pientareelta

Epäilty oli tunnustanut teon ulkopuoliselle henkilölle, joka otti yhteyttä poliisiin. Poliisi löysi noin 30-vuotiaan naisen ruumiin kylpylähotelli Katinkullasta lauantaina.

Epäilty henkirikos tapahtui kylpylähotellin tässä siivessä.

| Päivitetty

Poliisi sai ilmoituksen Katinkullan henkirikoksesta ulkopuoliselta henkilöltä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Ilkka Piispanen Oulun poliisilaitokselta.

”Epäilty on ottanut yhteyttä tähän ulkopuoliseen henkilöön ja kertonut tehneensä toiselle ihmiselle pahaa. Tämän jälkeen ulkopuolinen henkilö ilmoitti asiasta poliisille”, Piispanen kertoo.

Poliisi löysi noin 30-vuotiaan naisen surmattuna lauantaina hotellihuoneesta Sotkamon Vuokatissa sijaitsevasta kylpylähotelli Katinkullasta.

Epäilty tekijä kuoli törmäyksessä rekan kanssa Kärsämäellä lauantaina noin kello 12. Epäilty tekijä on noin 30-vuotias mies.

Piispasen mukaan Katinkullan surmatyön ja Kärsämäen kuolonkolarin yhteys selvisi poliisille ”aika nopeasti”.

Sekä mies että nainen olivat Haapavedeltä.

Piispanen ei kerro, kuka poliisiin yhteyttä ottanut henkilö on ollut, tai mikä hänen suhteensa on epäiltyyn tai uhriin.

Piispanen ei myöskään kerro, mikä epäillyn tai uhrin suhde toisiinsa on ollut.

”Poliisilla on näistä käsityksensä, mutta toistaiseksi en ota niihin kantaa.”

Henkirikosta tutkitaan nyt tappona. Teko on tapahtunut Piispasen mukaan hotellihuoneessa, mutta hän ei tiedä, olivatko mies ja nainen hotellissa kirjoilla.

Surman tekotapaa Piispanen ei halua avata, eikä hän ota kantaa tekovälineeseen.

Myös teon motiivi on poliisille edelleen epäselvä. Piispasen mukaan poliisi suorittaa edelleen teknistä tutkintaa tapauksesta ja tiedottaa siitä myöhemmin lisää.

”Syyttäjällehän juttu ei tule etenemään, koska epäilty tekijä on kuollut, mutta tapaukseen voi liittyä muita asianosaisia ja esimerkiksi korvausvaatimuksia”, Piispanen kertoo.

Piispasen mukaan poliisi tutkii edelleen myös Kärsämäen kolarin syytä.

Hän painottaa, että poliisi ei ole kertonut kolarin syytä, vaikka mediassa siitä on jo esitetty tulkintansa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan epäillyn tekijän nimissä oleva valkoinen Volvo löytyi ojaan ajettuna Kajaanista.

Piispanen vahvistaa tiedon pitävän paikkansa. Kuolonkolarin epäilty ajoi kuitenkin eri autolla. Piispanen ei kommentoi sitä, kenen kolariauto on ollut tai miten epäilty on sen hallintaansa saanut.

Poliisin iso operaatio herätti eilen huomiota Katinkullassa.

HS:n valokuvaajana työskentelevä avustaja Pekka Agarth kävi paikan päällä Katinkullassa lauantaina illalla.

Agarthin mukaan eräs hotellin asiakkaista kertoi, että asiakkaita ei päästetty lähelle epäiltyä henkirikospaikkaa.

Muuten paikalla ei ollut Agarthin mukaan näkyviä jälkiä tapahtuneesta, ja poliisit olivat jo poistuneet paikalta.

Piispasen mukaan poliisi on puhuttanut Katinkullassa eilen jonkin verran sivullisia.

”Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että kukaan ei ole nähnyt eikä kuullut mitään.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat