Jyväskyläläisellä Susanna Ylisellä, 39, on omalaatuinen käsitys nautinnosta.
Hän ei tiedä mitään parempaa kuin pitkät lenkit luonnossa joko hiihtäen, juosten tai pyöräillen. Mutta kun useimmille meistä ”pitkä lenkki” tarkoittaa vaikkapa 20 kilometriä tai korkeintaan maratonia, Yliselle se tarkoittaa sataa tai 200 kilometriä.
Kaksi vuotta sitten Ylinen tempaisi satasen hiihtolenkin kolme päivää ennen kuopuksensa syntymää.
Kun se meni viimeisillään raskaana niin kevyesti, vuosi sitten Ylinen päätti hiihtää 200 kilometriä.
Tänä vuonna hän kokeili, vieläkö 300 kilometriäkin menisi helposti.
”Täytän kesällä 40 ja juhlistan pyöreitä neljällä eri haasteella. Tämä oli yksi niistä”, Ylinen kertoo puhelimessa.
Ylinen päätti suorittaa hiihtonsa Ylläksellä perheen yhteisen Lapin-loman päätteeksi.
Se valikoitui paikaksi myös siksi, että Ylinen tuntee hyvin Ylläksen ja Levin ladut.
”Siellä myös puhelinverkko toimii koko ajan. Aluksi mietin Saariselkää, mutta erämaamaisempana siellä on puhelinverkossa katveita enkä uskaltanut ottaa riskiä, että esimerkiksi loukkaantuisin, eikä puhelin toimisikaan”, Ylinen kertoo.
Lauantaina 15. huhtikuuta Ylisen kello soi Äkäslompolossa kello 3.30.
Kello 4.14 hän oli jo ladulla. Pakkasmittari näytti 11 miinusastetta.
Ylinen oli pakannut juomaliiviinsä varapaidan, ylimääräisen tuubihuivin, ensiapupakkauksen ja paljon eväitä: rieskaa, suklaata sekä energiageelejä ja -patukoita. Lisäksi hänellä oli vielä juomavyö.
Ylinen hiihti ympäriinsä Ylläksen tuttuja latuja ja piti parin tunnin välein pikku tauon.
”Hiihtelin omissa ajatuksissani ja nautin oikein pitkän kaavan mukaan.”
Ensimmäiset sata kilometriä taittuivat aikaan kuusi tuntia 30 minuuttia.
”Alku oli kuitenkin odotettua hitaampaa, kun pakkasladut eivät olleetkaan niin liukkaita. Aamuaurinko teki kuitenkin tehtävänsä ja liukasti ladut”, Ylinen kertoo.
Susanna Ylinen pakkasi varusteensa juomaliiviinsä. Juomista tuli mehujäätä hiihdon aikana.
Ensimmäisen kunnon huoltotauon Ylinen piti 115 kilometrin jälkeen. Syötyään ja juotuaan hän suuntasi kohti Leviä.
Levillä Ylinen kierteli latuja ristiin rastiin.
”Jossain vaiheessa seurakseni ilmestyi porolauma, ja hiihdin niiden perässä useamman kilometrin.”
Kello 18 kilometrejä oli kasassa 200, ja Ylinen päätti suunnata takaisin kohti Yllästä.
Kun aurinko alkoi laskea, Ylistä alkoi palella. Mukana olleista juomista oli tullut mehujäätä, eikä niiden nauttiminen houkutellut.
Ylinen kuitenkin sinnitteli aina Äkäslompolo-järvelle asti, jonne hän tiesi ystävänsä järjestäneen hänelle lisää evästä, kuivan paidan ja lämmintä kaakaota.
Kun ilta vaihtui yöksi, Ylinen alkoi kaivata seuraa. Hän mietti jo hetken, että poikkeaisi lähistölle pubiin, josko sieltä löytyisi hiihtoseuraksi viimeiselle 50 kilometrille.
Ylinen oli ottanut mukaansa myös kuulokkeet siltä varalta, että hän voisi soitella matkalta puolisolle ja lapsille, jotka olivat aamulla lähteneet ajamaan kohti Jyväskylää. Autonratissa puolisolla olisi ollut aikaa jutella, mutta tässä vaiheessa perhe oli jo kotona iltapuuhissa.
”Olisin voinut kuunnella myös äänikirjaa tai musiikkia, mutta lopulta en sitten halunnut rikkoa omien ajatusteni rauhaa.”
Loput 45 kilometriä menivät tasatyöntöä lykkien.
Noin puoli yhden aikaan yöllä Ylisen urheilukello ilmoitti, että hurja 300 kilometriä on täynnä. Aikaa oli mennyt tauot mukaan lukien 20 tuntia 15 minuuttia.
”Lopulta hiihto loppui yllättävän nopeasti. Sain vielä hienon maaliseremonian, kun viimeiset pari kilometriä sain nauttia huikeista revontulista.”
Hiihdon päätteeksi Ylinen kävi suihkussa, joi ison lasin greippilimsaa ja söi pitsan. Unta ei tarvinnut houkutella.
Ylinen odotti, että hänen lihaksensa olisivat kipeytyneet hiihtourakasta, mutta vain kämmensyrjiä aristi seuraavana päivänä.
Liikunnanopettajana ja terveysalan yrittäjänä työskentelevä neljän lapsen äiti on aina liikkunut paljon, mutta superpitkiä lenkkejä hän on alkanut tehdä vasta viime vuosina.
Ne ovat Yliselle omaa aikaa.
”Ehkä aluksi kehitin tällaisia haasteita todistaakseni jotain itselleni, mutta nykyään teen pitkiä lenkkejä ihan puhtaasti nautinnosta. Arki on hässäkkää, mutta hiihtäessä mieli rauhoittuu. Olen tehnyt ladulla monia oivalluksia, mutta usein keskityn ihan vain nauttimaan. Välillä saattaa kesken matkan tulla ihan itku siitä, miten ihanaa hiihtäminen on.”
Etukäteen Ylistä huolestutti, että mitä jos matka on niin pitkä, että häntä alkaa kyllästyttää koko laji niin, ettei hän halua panna suksia jalkaansa enää ikinä.
Huoli oli turha.
”Tähän oli hyvä päättää hiihtokausi, mutta ehdottomasti aion hiihtää ensi vuonnakin.”
Guinnessin ennätyskirjassa naisten 24 tunnin hiihtoennätys on 375 kilometriä. Seuraavaksi Ylistä kutkuttaisi rikkoa se.
