Helsingin Kaivopuistoon kerääntyi poliisin mukaan ”tuhansia nuoria”.
Poliisi on päättänyt tyhjentää puiston, ja tyhjennys alkaa heti, poliisi kertoi viestipalvelu Twitterissä iltakymmeneltä. Puisto tyhjennetään ”yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi sekä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi”.
Poliisi kertoi puolenyön jälkeen tyhjentäneensä puiston. Paikalta poistui yli 5000 henkilöä, joiden joukossa oli runsaasti alaikäisiä. Tyhjentäminen kesti kokonaisuudessaan yli kaksi tuntia.
”Tyhjentäminen sujui pääosin rauhallisesti”, poliisi kertoi Twitterissä.
Tämä on päivittyvä uutinen vapun juhlinnoista Helsingissä ja muualla Suomessa.
Viileä sää hillitsi muuten vapun juhlintaa sunnuntai-iltana, kerrottiin eri poliisilaitoksilta STT:lle.
Lounais-Suomen, Sisä-Suomen ja Helsingin poliisilaitoksilta sanottiin puoli yhdentoista jälkeen, että vappuaaton juhlinta on pysynyt pääosin rauhallisena. Ihmisiä on kaupunkien keskustoissa liikkeellä, mutta vakavilta tehtäviltä on toistaiseksi poliisin mukaan vältytty.
Ylikomisario Jari Friman Helsingin poliisista kertoi iltakahdeksan aikoihin kuitenkin yllättyneensä siitä, miten paljon ihmisiä lähti pääkaupungissa liikkeelle seuraamaan Havis Amandan, tutummin Mantan, lakitusta. Poliisi arvioi, että patsaan tuntumaan Helsingin keskustaan saapui noin 60 000–70 000 ihmistä.
”Väki on juhlinut maltillisesti”, sanoo Friman.
Perinteisestä Mantan patsaan lakituksesta vastasi tänä vuonna Aalto-yliopiston ylioppilaskunta. Kaikkiaan 16 opiskelijan joukko nousi nosturilla lyömään lakin Mantan päähän tasan iltakuudelta.
Pian patsaan lakituksen jälkeen Havis Amandan suihkulähde täytettiin vaahdolla, koska se on tyhjennetty vedestä tulevan kunnostuksen vuoksi. Patsas siirretään kunnostettavaksi vapun juhlinnan jälkeen.
Juhlijat ovat sittemmin siirtyneet tutuille paikoille Helsingissä, muun muassa Kaivopuistoon.
Opiskelijat eri puolilla Suomea ovat vappuaattona lakittaneet tunnettuja patsaita.
Alkuillasta lakitettiin muun muassa säveltäjä Jean Sibeliuksen patsas Hämeenlinnassa, Suomen kansakoulun isän Uno Cygnaeuksen patsas Jyväskylässä ja Paavo Nurmen patsas Turussa.
Yleisjohtaja, komisario Samuli Lempiäinen Lounais-Suomen poliisista kertoo, että Turussa ihmisiä on ollut liikkeellä keskustassa paljon.
”Voi olla, että sitä suurinta ihmismäärää ei puistoissa ole sään koleuden takia. Toisaalta ei kyllä sadakaan, vaikka viileää onkin”, Lempiäinen sanoo.
Lakituksia on myös ollut ainakin Mikkelissä ja Vaasassa. Tampereella Konsulinsaarella majaileva Kultakutri-patsas lakitetaan vasta sunnuntain ja maanantain välisenä vappuyönä.
Sisä-Suomen poliisin yleisjohtaja, komisario Mikko Martikainen arvioi ennen puolta yhdeksää, että vappuaatto voi tehtävämäärältään rinnastua tavanomaiseen viikonlopun iltaan.
”Vaikea sitä on ennustaa”, hän sanoo.