Katinkullan surman syy voi jäädä selvittämättä – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

Kylpylähotellissa tehdystä henkirikoksesta epäilty mies kaahasi moottoripyörällä isot sakot muutama vuosi sitten.

Henkirikoksesta epäillyn miehen Volvo löytyi Kajaanista. Kuolonkolarin hän ajoi jollakin toisella autolla. Rekisterinumero on häivytetty HS:n toimituksessa.

Kylpylähotelli Katinkullassa tapahtuneen henkirikoksen syy on piilossa eikä välttämättä edes tule julki, koska niin uhri kuin epäilty tekijäkin ovat kuolleet.

Oulun poliisilaitos ei tiistaina kommentoinut tutkintaa, mutta osa tapahtumien kulusta on tiedossa.

Epäilty tekijä, Haapavedellä asunut 30-vuotias mies, kuoli lauantaina puolenpäivän aikaan törmäyksessä rekan kanssa Kärsämäellä.

Uhri oli suunnilleen samanikäinen nainen, joka niin ikään asui Haapavedellä. Heidän suhteensa ei ole tiedossa, mutta poliisi on sanonut, että siitä on jonkinlainen käsitys.

Poliisi epäilee, että mies surmasi naisen hotellihuoneessa lauantaiyönä. Poliisi löysi ruumiin lauantaina.

Poliisit osasivat paikalle, koska ulkopuolinen henkilö oli soittanut ja kertonut, että epäilty mies oli kertonut tehneensä pahaa toiselle ihmiselle.

Poliisille paljastuikin melko nopeasti, mikä oli soiton jälkeen tapahtuneen kuolonkolarin ja surman välinen yhteys.

Sen sijaan ei tiedetä, mitä epäilty on tehnyt surman jälkeen. Hänen Volvo-autonsa löytyi tien penkalta Kajaanista, mutta kuolonkolarinsa hän ajoi jollain toisella autolla. Tiedossa ei ole, miksi näin tapahtui.

Mies oli työskennellyt taksinkuljettajana. Kesällä 2015 hän sai isot sakot törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ajettuaan moottoripyörällä 150 kilometrin tuntivauhtia 80:n alueella.

Tuolloin miehelle määrättiin 60 päiväsakkoa, joista tuli maksettavaa lähes 1 400 euroa. Hän pyysi mahdollisimman lyhyttä ajokieltoa, koska tarvitsee ajo-oikeutta työssään.

Poliisi pitää tapausta tappona mutta ei ole kertonut, mikä oli surmatapa. Poliisi tutkii yhä myös kuolonkolaria.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat