Lahden kaupungin elinvoimajohtaja Markus Lankinen on kuollut 52-vuotiaana, kaupunki kertoo tiedotteessaan.
Lankinen kuoli viikonloppuna äkilliseen sairauskohtaukseen mökillään. Asiasta kertoi aiemmin Etelä-Suomen Sanomat.
”Tämä on iso menetys Lahdelle ja suuri järkytys työyhteisölle. Otamme osaa omaisten suruun”, kaupunginjohtaja Pekka Timonen sanoo.
Vielä viime viikon torstaina Timonen vietti pitkän aikaa Lankisen pöydän ääressä ja perjantaina vaihtoi vapputoivotukset.
Lankinen aloitti tehtävässään Lahdessa viime vuoden alussa. Aiemmin hän toimi strategiajohtajana Lappeenrannassa.
Timonen oli mukana valitsemassa Lankista rooliinsa. Hän kehuu Lankisen osaamista ja merkitystä työyhteisölle.
”Hän on ollut keskeinen osa sitä ydintiimiä, joka on tehnyt isoa myönteistä käännöstä Lahdessa. Lahti on mennyt viime vuosina eteenpäin erilaisilla mittareilla, kuten yritysbarometreissä ja Lahteen on kohdistunut isoja investointeja.”