Lapin käräjäoikeus on määrännyt Polarican pääomistajan Jukka Kriston ja hänen thaimaalaisen liikekumppaninsa Kalyakorn ”Durian” Phongphitin omaisuutta pantavaksi takavarikkoon yli miljoonan euron edestä.
Määräys liittyy epäilyyn thaimaalaisten marjanpoimijoiden törkeästä ihmiskaupasta vuosina 2020–2022, Yle kertoo.
Tarkka summa on 1 050 497,15 euroa. Takavarikko on keino turvata rikoksen uhrien vahingonkorvauksia. Käräjäoikeus päätti takavarikosta viime viikon torstaina.
Kristo vapautettiin reilut kaksi kuukautta kestäneestä tutkintavankeudesta joulukuussa. Phongphitin tutkintavankeus jatkuu kahdeksatta kuukautta.
Vyyhtiin liittyy myös toinen nimetön marjayritys, jonka on mediassa kerrottu olevan Vernu Vasunnan omistama Kiantama. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraista epäillään vyyhtiin kytkeytyen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.
Kaikki epäillyt ovat kiistäneet epäilyt.
Kristo toimi epäillyn rikoksen aikaan Polarican toimitusjohtajana, mutta hänet siirrettiin syksyllä 2022 pois tehtävästään.
HS kertoi epäillystä ihmiskauppavyyhdistä laajassa artikkelissaan helmikuussa. Epäilty ihmiskauppavyyhti on yksi Suomen historian suurimmista.