Suomessa pitkään tunteita kuumentanut yksityinen pysäköinninvalvontabisnes on yhä harvempien toimijoiden käsissä.
Yhdeksi suurimmista on viime vuosina kasvanut Parkkipate-konserni, joka pitää hallussaan merkittävää osaa suurimpien kaupunkien pysäköintialueista.
Samalla kun Parkkipate on kasvanut, pysäköinninvalvonta on kietoutunut tiiviisti yhteen perintäbisneksen kanssa. Parkkipate-konsernilla on kiinteä yhteys perintäyhtiö Uuvaan, jonka kanssa se pyörittää yhteensä yli kahdenkymmenen miljoonan euron liikevaihtoa.
Parkkipate kävi sakottamassa ulkoilijoita Luukin pysäköintialueella maaliskuussa 2020.
Parkkipaten liikevaihto on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Tuoreimman vielä vahvistamattoman tilinpäätöksen mukaan konsernin liikevaihto oli viime vuonna jo 13 miljoonaa. Uuvan liikevaihto taas oli vuonna 2021 yli kahdeksan miljoonaa.
Julkisuudessa toiminnan puolestapuhujana esiintyy useimmiten Parkkipaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta. Yritysten omistajistosta löytyy isä ja poika. Tomi Järvinen ja hänen isänsä Reijo Tapio Järvinen, omistavat Parkkipate-konsernin emoyrityksen kaupparekisterin mukaan karkeasti puoliksi. Uuva puolestaan on rekisteritietojen mukaan Reijo Tapio Järvisen luotsaama yhtiö.
Metsäranta toimii puheenjohtajana alan edunvalvojana esiintyvässä Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistyksessä (Spaty). Julkikuvaltaan yhdistys on lukuisia alan toimijoita edustava edunvalvoja. Sitä hallitsee kuitenkin Parkkipate.
Spatyn hallituksen jäsenet päivitettiin viimeksi kaupparekisteriin tämän artikkelin tekemisen aikana. Toukokuussa päivitettyjen tietojen mukaan hallituksen puheenjohtajana toimii Metsäranta ja sen varapuheenjohtaja on Tomi Järvinen. Muita hallituksen jäseniä ei kaupparekisteriin ole ilmoitettu. Spatyn nettisivujen mukaan hallituksessa olisi lisäksi turkulaisen Pysäköintiturvan Esa Vuori ja jyväskyläläisen MKM Park Servicen Mikko Koljander.
Näiden lisäksi jäseniksi luetaan oululainen Parkkipartio sekä APV Alueellinen Pysäköintivalvonta. Molemmat ovat Parkkipaten omistuksessa.
Spaty kuvaa liiketoimintansa laajuutta näin:
”Järjestön jäsenyritykset kirjoittavat noin 70 prosenttia vuosittaisista yksityisistä pysäköinninvalvontamaksuista. Spatyn jäsenillä on tuhansia valvottavia kohteita eri puolella Suomea.”
Järvisten yhtiö on myös 2010 perustettu Suomen aluevalvonta, joka on konsernin emoyhtiö. Kaikkiaan Tomi Järvisellä on rooli vähintään kymmenessä eri yhtiössä. Yhtiöistä esimerkiksi Onebyte kertoo tarjoavansa ratkaisuja muun muassa perinnän prosesseihin.
Yksityinen pysäköinninvalvonta on liiketoimintaa, jossa keskeinen osa menestystä ovat onnistuneet perintätoimet sekä asianajotoimet raastuvassa. Perintäyhtiön kirjeet eli käytännössä käräjillä uhkaaminen, näyttelevät roolia sakkolappujen maksamisessa.
Parkkipaten mukaan keskimäärin 90 prosenttia saatavista maksetaan joko eräpäivään mennessä tai vapaaehtoisen perinnän aikana. HS pyysi Parkkipatea erittelemään tarkemmin, kuinka iso osa etenee vapaaehtoiseen perintään, mutta yhtiön mukaan ”yksityiskohdat kuuluvat liikesalaisuuksien piiriin”.
Tomi Järvinen ei antanut HS:lle puhelinhaastattelua, vaan vastasi kysymyksiin sähköpostitse. Perinnän merkitystä pysäköinninvalvonnassa hän kuvasi näin:
”Valvontamaksu on samanlainen saatava kuin mikä tahansa muu. Jos sitä ei makseta eräpäivään mennessä, se siirtyy vapaaehtoiseen perintään. Jos saatava riitautetaan tai sitä ei muuten saada perittyä, se voidaan siirtää oikeudelliseen perintään. Hallinto-oikeuksissa käsitellään huomattavia määriä kunnallisen pysäköinninvalvonnan kirjoittamia pysäköintivirhemaksuja.”
Spatyn jäsenyrityksistä kaikki - eli Parkkipate, Esa Vuoren Pysäköintiturva ja Mikko Koljanderin MKM Park Service - käyttävät näihin tarpeisiinsa samaa yhtiötä, Uuvaa.
MKM ei vastannut HS:n tiedusteluun perintätoimiston valinnasta ja perintätoimien tärkeydestä. Pysäköintiturva vastasi näin:
”Yhteistyökumppanin valinta, käyttäminen tai onnistumisen määritteleminen on yrityksemme sisäinen prosessi jonka asiasisällöstä emme katso tarpeelliseksi tiedottaa ulkopuolisia.”
Uuvan tausta on värikäs. Se syntyi nimenmuutoksessa vuonna 2019, kun yhtiön aiempi nimi KTC Finland tahri maineensa piratismikirjeiden lähettäjänä.
KTC Finland päätyi viranomaistutkintaan lähetettyään aikuisviihdesisältöjen jakamisesta epäillyille perintäkirjeitä. KTC:n toimitusjohtaja Reijo Tapio Järvinen kertoi tuolloin lopettavansa perinnän ”asiasta koituneen runsaan huomion johdosta”.
Perintätoimisto KTC Finlandin Järvinen perusti jo 1991. Pysäköinninvalvonta tuli bisneksenä mukaan myöhemmin.
Tomi Järvisen mukaan Parkkipate käyttää perintäänsä nimenomaan Uuvaa siksi, että yritys on onnistunut työssä parhaiten. ”Meillä on kokemuksia myös muista perintäyhtiöistä”, hän kertoo.
Parkkipatella on lukuisia aputoiminimiä, kuten City Parkki, Uudenmaan pysäköinninvalvonta, Parkkipartio ja APV Alueellinen Pysäköintivalvonta.
Tomi Järvisen mukaan aputoiminimiä on käytössä, koska yhtiöitä on ostettu.
Asiakaspalvelun toimipistettä Parkkipatella ei ole, eikä sillä ole ainakaan julkista katuosoitetta, ainoastaan postilokero. Asiakaspalvelun puhelinnumero löytyy, mutta siihen ei pidä soittaa valittaakseen saamastaan maksusta. Reklamaatiota varten tarjolla on nettilomake.
Laajalla laskutukseen ja perintään keskittyvällä Järvisten yritysryppäällä on toimitilat Helsingin Pukinmäessä. Parkkipate, Uuva, Koin Capital, Onebyte ja monia muita – perhe on perustanut yrityksiä liukuhihnalta.
”Tavoitteena on käyttää taitojani, kokemustani ja verkostojani useampien yritysten kehittämisessä monella eri toimialalla”, kirjoittaa Tomi Järvinen sähköpostissaan.
Parkkipaten ja Spatyn ulkopuolella yksityisiä pysäköinninvalvonnan yrityksiä on vähän. Suurin ja näkyvin niistä on Aimo Park, joka tunnettiin vuoteen 2019 nimellä Q-Park. Nimi vaihtui, kun yhtiön toiminnot Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa myytiin japanilaiselle Sumitomolle. Aimo Parkin kymmenien miljoonien liiketoiminnasta iso osa on muuta kuin pysäköinninvalvontaa.
Nykytilaansa ala muovautui viimeisen 15 vuoden aikana. Ensimmäisinä yrityksinä maksukuitteja kirjoittivat Parkpatrol ja Q-Parkin edeltäjä Park.com.
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on käynyt kuumana jo vuosia. Revinnäinen HS:n uutisesta 17. maaliskuuta 2010.
Ratkaisevin hetki koettiin vuonna 2010. Park.comilta maksulappuja saanut autoilija hävisi tuolloin kiistansa korkeimmassa oikeudessa (KKO), jossa ratkaisu syntyi äänin 2–3. KKO määräsi autoilijan tilittämään yhtiölle saamansa valvontamaksut ja linjasi samalla yksityisen pysäköinninvalvonnan lailliseksi.
Ennen KKO:n päätöstä sekä käräjäoikeus että hovioikeus olivat päätyneet päinvastaiseen tulokseen. Alemmat oikeusasteet olivat sitä mieltä, että valvontamaksun määrääminen on julkisen vallan käyttöä, josta pitää perustuslain mukaan säätää lailla.
Toimintaa ohjaamaan yritettiinkin säätää lakia heti KKO:n ratkaisun jälkeen vuonna 2011. Yritys kaatui perustuslakivaliokunnassa, joka totesi, ettei lakia ylipäätään tarvita: sakon määrääminen on julkisen vallan käyttöä, jota ei voi luovuttaa yksityiselle.
On päädytty tilanteeseen, jossa yksityisyritysten määräämiä maksuja kutsutaan valvontamaksuiksi. Varsinaisen pysäköintivirhemaksun taas määrää poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja ja se perustuu lakiin. Yksityisiä valvontamaksuja laki ei määrittele.
Lain kaaduttua oikeuskäytäntö on edennyt sekavana, kun tulkintoja eri tilanteisiin on haettu tapaus kerrallaan. Viimeisimmän väännön KKO:ssa Parkkipate hävisi, kun oikeus hylkäsi yhtiön vaatimuksen saada autonvuokraajien tietoja.
Runsaan vuosikymmenen aikana hallitukset ovat Suomessa vaihtuneet, mutta yksikään ei ole saanut aikaan sen enempää alan täyskieltoa kuin toimintaa määrittävää lakiakaan.
Viimeksi eduskunnan lakivaliokunta lähetti oikeusministeriöön harvinaisen patistelukirjeen, jotta pysäköinninvalvonnan oikeustilannetta ryhdyttäisiin selvittämään. Taustalla oli laajaa kannatusta saanut lakialoite, jossa vaadittiin valvonnan rajaamista lailla julkiseksi tehtäväksi.
Ministeriössä asia ei ole edennyt, eikä siellä ole nähty kansalaisten oikeusturvan yleisesti vaarantuneen.
Ennen KKO:n ratkaisevaa päätöstä alalla oltiin jo varmoja bisneksen päättymisestä. Osa yrityksistä ehti lopettaa, mutta oikeuden myönteinen kanta aukaisi hanat.
Nyt jäljelle jääneet ovat harvoissa käsissä. Osittain samat kädet operoivat maksusaatavien perintää ja käräjöintiä.