Manu-koira sai ylleen Käärijä-boleron – HS kerää lukijoiden kuvia viisu­päivän tunnelmista

Vihreät irtokarkit kuuluvat illan fanikatsomon tarjoiluihin.

Eija Väliranta ompeli koiralleen Manulle faniboleron Käärijän tyyliin.

| Päivitetty

Bolerovillitys valtasi suomalaiset euroviisufinaalin alla, ja se on näkynyt eri kanaviin jaetuissa kuvissa. Eija Välirannan innostus syttyi, kun hänen ystävänsä lähti katsomaan finaalia paikan päälle Liverpooliin.

”Kun hän poseerasi omassa fanibolerossaan ja laittoi siitä Facebookiin kuvan, ajattelin, että nokitan”, kertoo Väliranta.

Hän leikkasi vihreästä kauppakassista boleron ja ompeli siitä koiralleen faniasun. Nyt norfolkinterrieri Manu odottaa lauantai-illan viisufinaalia vihreässä fanibolerossaan.

”Näin olemme hengessä mukana ja kannustamme Kaisa-ystävääni Liverpoolissa sekä tietysti Käärijää.”

Kuvassa Kusti-koira Käärijä-bolerossa. Koiran omistaja on tehnyt asun kierrätysmateriaalista.

Savosta kaupunkikoiraksi kasvanut ”Kallion oma Kiärijä” levitti viisuviikolla ihmisille iloa Linjoilla tepastellessaan. Koiran yllä on mummin kutoma fanibolero.

Myös Veikko-koira sai ylleen boleron.

Kissatkaan eivät jää viisuhuumasta paitsi. Tuire-kissa sai oman Käärijä-boleron, kun lapsen naamiaisasuun kuuluva miekkakäden suojus värjättiin akryylivärillä vihreäksi.

Kaarinassa asuva Väliranta sanoo euroviisuhuuman vallanneen hänen lähipiirinsä. Perheen kaksi koiraa ovat lähinnä ihmetelleet Cha cha cha -liikkeitä.

Koirat ovat mukana illan kisakatsomossa, johon Väliranta aikoo valmistautua ainakin ostamalla vihreitä irtokarkkeja.

”Samppanjapullo on kylmässä. Jos voitto tulee, se korkataan.”

Miten euroviisuhuuma näkyy sinun elämässäsi? Lähetä kuva HS:n toimitukseen.

HS:n lukijoiden lähettämiä kuvia viisuhuumasta:

Myös lemmikkijyrsijät virittäytyvät viisuiltaan.

Erilaiset Käärijä-cocktailit ovat suosittuja.

Illan tarjoiluissa Käärijä-keksejä.

Kamppailulaji Savaten SM-kisoissa toivotettiin Käärijälle onnea illan koitokseen.

Cha cha cha -drinkki lasissa.

Turkulaisen pubivisajoukkue Mäyräin ystävien maskotti, pehmomäyrä Borsukowski sai viisujen kunniaksi ylleen Taru Värjön neuloman boleron.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat