THL:n Helve: Päätös ei vaikuta konkreettisesti Suomeen

WHO:n mukaan koronaviruspandemia ei enää muodosta maailmanlaajuista terveydellistä hätätilaa. Suomessa siirtymä kohti normaalioloja tapahtui jo viime keväänä, sanoo THL:n Otto Helve.

Maaliskuussa 2022 kasvomaski oli vielä katukuvassa tavallinen näky. Huhtikuussa THL purki yleisen maskisuosituksen ja Suomi siirtyi kohti normaalioloja.

| Päivitetty

Maailman terveysjärjestö WHO:n uusi linjaus koronavirus­pandemiasta ei vaikuta konkreettisesti Suomeen, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvaajat-osaston johtaja Otto Helve.

WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi perjantaina, että pandemia ei enää muodosta maailmanlaajuista terveydellistä hätätilaa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö koronavirus olisi yhä globaali terveysriski, Tedros lisäsi.

Helven mukaan linjauksella on ennen kaikkea symbolinen arvo.

”Olemme monta vuotta eläneet tilassa, jossa koronavirus on globaali uhka. Tämä on taas yksi merkki siitä, että olemme päässeet eteenpäin”, Helve sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvaajat-osaston johtaja Otto Helve.

Konkreettista merkitystä päätöksellä ei kuitenkaan Suomeen ole. Helve korostaa, että Suomi on tehnyt pandemia-aikana itse omat päätöksensä esimerkiksi rajoitustoimista.

Suomessa siirtymä kohti normaalioloja tapahtuikin jo viime vuoden keväänä, kun muun muassa yleinen maskisuositus purettiin.

”Nykyään meillä ajatellaan pääsääntöisesti, että koronavirus on yksi hengitystie­infektioita aiheuttavista viruksista, kuten influenssa- ja rs-virus.”

Suomessa koronavirustartunnat ovat keväällä hieman lisääntyneet. Kiertävät virusmuunnokset ovat kuitenkin miedompaa taudinkuvaa aiheuttavaa omikron­muunnosta. Rokotteiden ja sairastamalla saadun vastustuskyvyn ansiosta riski vakavaan tautiin on pienempi kuin pandemian alussa. Lisäksi saatavilla on koronaviruslääkkeitä.

Koronavirustilanne maailmalla kuitenkin vaihtelee. Osa maista on samassa pisteessä kuin Suomi, mutta osassa ei vieläkään ole saatavilla rokotteita eikä riittävää hoitoa koronavirustautiin. Helve huomauttaa, että globaali hätätila on mahdollistanut myös erilaisten lääketieteellistä apua kanavoivien mekanismien toimimisen.

”Se, että WHO katsoo, että nyt voidaan luopua luokituksesta, kertoo maailmanlaajuisen tilanteen kohenemisesta.”

Toisaalta WHO ei arvioi jokaisen maan tilannetta vaan kyse on kokonaiskuvasta, Helve huomauttaa. Tedros huomauttikin linjauksesta kertoessaan, ettei maiden kuulu käyttää linjausta suojauksien purkamiselle. WHO:n mukaan pandemian myötä terveydenhuolto­järjestelmien vahvistaminen, infektiotautien seuranta ja torjunnan merkitys korostuu entisestään.

THL on esittänyt, että covid-19-tauti eli koronavirustauti luokiteltaisiin yleisvaarallisen tartuntataudin sijaan valvottavaksi tartuntataudiksi. Helven mukaan WHO:n linjaus ei vaikuta prosessiin.

Oikaisu 6.5. kello 10.53: Artikkelissa luki aiemmin virheellisesti, että WHO:n mukaan korona­pandemia ei aiheuta enää maailman­laajuista terveys­uhkaa. WHO:n mukaan tauti on yhä globaali uhka terveydelle, mutta järjestön aiemmin julistama maailman­laajuinen terveydellinen hätä­tila on ohi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat