Mies ja nainen ammuttiin Oulussa, poliisi otti kiinni kaksi miestä

Toista kiinniotetuista miehistä epäillään kahdesta taposta.

| Päivitetty

Poliisi tutkii kahta epäiltyä henkirikosta, tiedottaa Oulun poliisilaitos.

Poliisi kertoo saaneensa lauantaina noin kello viiden aikaan alkuillasta useita ilmoituksia mahdollisesta väkivaltarikoksesta Oulun Välivainiolla.

Tehtävällä poliisi löysi ulkoa ampumahaavan saaneen loukkaantuneen miehen, joka kuoli paikan päällä ensihoitotoimenpiteistä huolimatta.

Välivainion alueella sijaitsevasta asunnosta poliisi löysi kuolleen naisen. Myös hän oli saanut ampumahaavan.

Poliisi kertoi noin puoli kahdeksan aikaan Twitterissä ottaneensa yhden miehen kiinni Haravatieltä Välivainiolta. Kiinni otettua miestä epäillään tällä hetkellä kahdesta taposta, mutta rikosnimikkeet saattavat muuttua tutkinnan edetessä.

Epäillyllä ei kiinniotettaessa ollut hallussaan asetta.

Lisäksi poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön asunnosta, josta löysi kuolleen naisen. Hänen osuuttaan tapahtumiin selvitetään. Myös toinen kiinniotettu on mies.

Poliisin mukaan alueella on taas turvallista liikkua, mutta pyytää välttämään turhaa liikkumista ja antamaan poliisille työrauhan.

Alun perin poliisi kertoi noin kello viiden aikaan lauantai-iltana mahdollisesta ampumisesta Talvitiellä, joka sijaitsee Välivainion alueella.

Tuolloin poliisi pyysi ulkopuolisia välttämään liikkumista alueella.

Poliisi kertoo tiedottavansa tapauksesta lisää sunnuntaina.

Tiedätkö tapauksesta jotain? Ota yhteyttä HS:n toimitukseen sähköpostitse osoitteeseen online@hs.fi.

Oikaisu 6.5.2023 kello 18.39: Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin, Talvitie ei sijaitse Puolivälikankaalla vaan Välivainiolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat