Ruokaviraston koirarekisterin ensimmäinen osuus avautuu tänään koirien omistajille.
Ensimmäisessä vaiheessa ilmoituksia pystyvät tekemään sellaiset omistajat, jotka rekisteröivät koiran henkilötunnukselle. Viimeistään elokuussa avataan yritysten ja yhdistysten hallinnassa olevien koirien rekisteröiminen.
Koirarekisteriin on määrä jatkossa kirjata kaikkien Suomessa vakituisesti oleskelevien koirien tunniste- ja haltijatiedot. Mikrosirutus ja rekisteröinti tulivat pakolliseksi osana maa- ja metsätalousministeriön asetusta. Vastaavaa pakollista koirien viranomaisrekisteriä ei ole Suomessa aiemmin ollut.
Rekisteri piti avata jo vuoden alussa, mutta sen käyttöönotto viivästyi teknisten ongelmien vuoksi.
Ruokaviraston mukaan jokainen suomalainen koira on rekisteröitävä vuoden loppuun mennessä. Kennelliitto arvioi maaliskuussa, että Suomessa on yli 800 000 koiraa.
Rekisteröinti maksaa sähköisessä asioinnissa 10 euroa.