Sirkus Finlandia joutui perumaan näytöksiä

Sirkus Finlandia joutui perumaan kaksi näytöstä Pirkanmaalla työvoimapulan vuoksi. Tulevat näytökset järjestetään normaalisti.

Sirkus Finlandia esiintyi Mäntässä 4. toukokuuta vuonna 2022.

| Päivitetty

Sirkus Finlandia joutui perumaan kaksi näytöstä Pirkanmaalla. Perjantain 5. toukokuuta näytös peruttiin Mäntässä ja sunnuntain 7. toukokuuta näytös Virroilla. Sirkus Finlandian tiedottaja Jouni Aalto kertoo, että näytösten perumisen syynä oli työvoimapula.

Esityksiä järjestettiin keväällä henkilökuntavajeen vuoksi niin, että esitysten välissä oli aina matkapäivä, jotta sirkus ehdittiin rakentaa ja purkaa. Aalto kuitenkin kertoo, että työntekijät alkoivat olla väsyneitä eikä sirkus halunnut ottaa riskiä siitä, että väsymyksestä aiheutuisi esimerkiksi vaaratilanne. Tämän vuoksi Mäntän ja Virtain esitykset peruttiin.

”Päätimme tehdä tällaisen ratkaisun, joka ei ole koskaan hyvä, mutta pakko tehdä”, Aalto sanoo.

Aallon mukaan lipunmyyntiyhtiö Ticketmaster on ollut yhteydessä asiakkaisiin, jotka ovat ostaneet ennakkolipun Mäntän tai Virtain esitykseen. Asiakkaat ovat saaneet valita, haluavatko rahansa takaisin vai mahdollisuuden vaihtaa lippunsa toiseen näytökseen. Aalto vakuuttaa, että tulevat näytökset pystytään järjestämään normaalisti.

”Nyt olemme saaneet järjestettyä lisää työvoimaa, niin ei mitään ongelmia enää.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat