Outokummun Kemin kaivoksesta evakuoitiin 75 työn­tekijää tulipalon takia

Noin 300 metrin syvyydessä syttynyt Outokummun kaivoksen tulipalo on saatu sammutettua.

Outokummun Kemin kromikaivoksessa syttyi tiistaina maanalainen tulipalo. Kuva vuodelta 2012.

Outokummun Kemin kaivoksessa syttyi tiistaina maanalainen tulipalo, jonka seurauksena kaivoksen työntekijät jouduttiin evakuoimaan.

Kaivoksen johtaja Tom Söderman kertoo palon syttyneen 300 metrin syvyydessä sijaitsevassa sähkömuuntamotilassa.

Hänen mukaansa kaivoksessa työskenteli tapahtumahetkellä 75 ihmistä.

”Tietojeni mukaan evakuointi sujui hyvin. Kukaan ei vahingoittunut tai hengittänyt savua”, Söderman sanoo.

Kaikki paikalla olleet työntekijät aiotaan kuitenkin vielä tutkia.

Tieto palosta tuli Södermanille hieman ennen viittä. Hänen tietojensa mukaan pelastushenkilökunta poistui paikalta puoli seitsemän aikaan.

Söderman kertoo, että aikaisemmin kaivoksessa on havaittu jonkin verran ”käryämisiä”, mutta ei maanalaisia tulipaloja. Vuoden 2022 joulukuussa kaivoksen työntekijät jouduttiin evakuoimaan maan pinnalla sijaitsevan ilmanvaihdonlämmittimen palon takia.

Elijärvellä sijaitseva kaivos on Euroopan unionin ainoa kromikaivos. Noin tuhat metriä syvä kaivos on Suomen suurin maanalainen kaivos.

Kemin kaivoksen omistaa Outokumpu Oyj:n tytäryhtiö Outokumpu Chrome Oy.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat