Tulli epäilee kahden miljoonan euron törkeää veropetosta savukkeiden laittomassa maahantuonnissa.
Tulli kertoo tiedotteessaan takavarikoineensa yhdessä Viron vero- ja tullilaitoksen kanssa kaksi rahtilähetystä, joissa oli yhteensä liki puoli miljoonaa savuketta. Osa savukkeista oli tuoteväärennöksiä.
Takavarikot ovat osa laajempaa rikoskokonaisuutta. Maalis–joulukuussa vuonna 2022 Suomeen epäillään tuoneen noin kuusi miljoonaa savuketta. Lähetyksiä on tuotu Suomeen yli 20.
Kahden miljoonan euron verohyöty epäillään saavutetun sillä, ettei lähetyksistä ole tehty maahantuonti-ilmoituksia eikä maksettu veroja.
Esitutkinnan aikana on Suomessa ja Virossa otettu kiinni viisi ihmistä, joista neljä on ollut tutkintavankeudessa. Heidän epäillään osallistuneen savukkeiden hankintaan ja lähettämiseen Virosta Suomeen.
Tutkinnan perusteella savukkeita on levitetty ainakin Päijät-Hämeen ja Pohjois-Karjalan alueilla.
Tulli on tutkinut rikosasiaa törkeänä veropetoksena ja laittomaan tuontitavaraan ryhtymisenä. Esitutkinta on valmistumassa, ja asia siirretään syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.
Tullin mukaan savukkeiden laitonta maahantuontia paljastuu entistä enemmän posti- ja pikarahtiliikenteessä sekä kaupallisessa tavaraliikenteessä.
Taustalla vaikuttaa myös Suomen ja Venäjän välisen liikenteen vähentyminen.