Makukorttiyrittäjä ihmettelee tupakkalain epäselvyyksiä – "Olisi oikeusmurha"

Tupakan makukortteja valmistava suomalaisyritys katsoo, ettei uusi laki koske sen tuotteita. Valviran mukaan yhtäkään makukorttia ei saisi enää myydä.

Makukorteilla voi muuttaa tupakan makua esimerkiksi mentolin makuiseksi.

| Päivitetty

Toukokuun alussa voimaan tullut tupakkalain tiukennus ei ole onnistunut kitkemään tupakan maustamiseen käytettävien tuotteiden myyntiä.

Ne ovat muun muassa kapseleita, käärepapereita, suodattimia ja kortteja, joiden tarkoitus on muuttaa tupakan makua paremmaksi.

Tupakkalain mukaan kuluttajalle ei saa enää myydä tuotetta, jonka tarkoituksena on luoda tupakkatuotteelle ”tunnusomainen tuoksu tai maku”.

Laissa tunnusomainen tuoksu tai maku on määritelty muuksi kuin tupakan tuoksuksi tai mauksi, ”joka on tulosta lisäaineesta tai lisäaineiden yhdistelmästä ja joka on selvästi havaittavaa tupakkatuotteessa, nikotiininesteessä tai höyrystettäväksi tarkoitetussa nikotiinittomassa nesteessä ennen tuotteen käyttöä tai sen aikana”.

Lain tulkinnassa ilmenee kuitenkin selviä eroja valmistajan ja jopa asiantuntijoiden kesken.

”Meidän valmistamamme tuotteet eivät ole tupakan maustamiseen tarkoitettuja.”

Kielto ei koske Frizc-makukortteja, tulkitsee tuotetta valmistavan Opes Corporationin toimitusjohtaja Janne Järvenpää.

”Tulkintamme laista on hyvin yksiselitteinen. Tupakan maun muuttamiseen tarkoitetut tuotteet ovat kiellettyjä, mutta meidän valmistamamme tuotteet eivät ole tupakan maustamiseen tarkoitettuja.”

Opes Corporationin tuotannon sertifikaateissa on Järvenpään mukaan maininta siitä, että tuote on tarkoitettu ruoan maustamiseen. Frizcin kortteja mainostetaan muun muassa leivontaan ja veden maustamiseen sopivina. Opes Corporation suosittaakin makukorttiensa myyntipaikaksi leivontahyllyä.

”Suomessa on kuitenkin paljon pieniä kioskeja, joissa tuoteasettelu ei ole niin selkeä ja kortit ovat esimerkiksi kassalla.”

Käytännössä moni käyttää tuotetta tupakan maustamiseen.

Opes Corporationilla ei Järvenpään mukaan ole tarkkaa tietoa siitä, miten sen makukortteja käytetään.

”Jos viranomainen kategorisoisi tuotteemme uudelleen, se olisi oikeusmurha. Elinkeinotoimintaa ei voida rajata mielivaltaisesti”, Järvenpää sanoo.

Hänen mukaansa lain tiukennukset ja uutisointi ovat herättäneet hämmennystä jälleenmyyjissä. Osa on pyytänyt jakelijoilta konsultaatiota epäselvästä tilanteesta.

S-ryhmältä kerrottiin kuunvaihteessa Iltalehdelle, että makukortteja on myös hävitetty.

Laki ei kiellä yksittäisiä tuotteita, sanoo erityisasiantuntija Reetta Honkanen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

”Tiettyjen tuotteiden myynti tiettyyn tarkoitukseen eli tupakan maustamiseen on kielletty.”

Honkanen ei kommentoi mitään yksittäisiä myynnissä olevia tuotteita vaan tuotteita yleisesti. Hän selventää, että osassa tuotteista käyttötarkoitus on selkeämpi kuin osassa.

”Esimerkiksi maustetut filtterit on selvästi tarkoitettu tupakkatuotteiden maustamiseen, ja kielto on niiden kohdalla yksiselitteinen.”

Toisaalta makukortitkin on alun perin tuotu markkinoille tupakan maustamista varten, Honkanen huomauttaa.

”Alun perin [makukortti]pakkausten kyljessä oli piirretyt käyttöohjeet, joissa kortti laitettiin tupakkapakkaukseen.”

Lisäksi makukortit on tuotu markkinoille vuonna 2016, jolloin voimaan tuli maustetut savukkeet kieltävä laki. Honkasen mukaan vaikuttaakin siltä, että tuotteen eri tarkoitusperän korostaminen on tapa kiertää lakiin jäävää porsaanreikää.

Valviran tulkinnan mukaan myyntikielto koskee kaikenlaisia tupakan maustamiseen tarkoitettuja tuotteita.

Tupakkalaki lähtee siitä, että kunnat valvovat vähittäismyynnin säädöksiä ja niiden noudattamista. Valviran tehtävä on puolestaan ohjata kuntia ja aluehallintovirastoja.

Valviran mukaan lainsäädäntö on selvä: makukortteja ei tule enää myydä kuluttajalle. Sillä ei ole väliä, ostaako kuluttaja tupakka-askin ja makukortin vai tupakka-askin, leivontatarvikkeita ja makukortin vai pelkän makukortin.

”Yksittäisen kuluttajan toiminta ei ole tässä ratkaisevaa vaan menettelyn pitäisi olla yleistettävissä”, sanoo johtava asiantuntija Isabella Lencioni Valvirasta. Hän kommentoi tuotteita yleisesti.

Lencionin mukaan lain tiukennuksen ideana on, ettei kuluttaja pysty kiertämään makutupakkakieltoa. Valviran tulkinnassa myyntikielto koskeekin kaikenlaisia tupakkatuotteiden maustamiseen tarkoitettuja tuotteita, oli maku sitten mentoli, karkki tai hedelmä.

”Minulle on epäselvää, millä perusteella voidaan ajatella näissä tuotteissa olevan kyse muusta kuin tupakan maustamisesta – etenkin kun mentolin makuisia makukortteja alkoi tulla markkinoille mentolisavukkeiden kieltämisen jälkeen.”

Kunnat voivat tupakkalain mukaan tehdä valvontaa alueellaan. Niillä on oikeus kieltää lainvastainen toiminta tai joissain tapauksissa perua elinkeinonharjoittajan myyntilupa.

Sekä Honkanen että Lencioni uskovat, että joistain tuotteista syntyy vielä tulkintavääntöä.

”Kysymyksestä saadaan selvempi sitä myötä, kun oikeuskäytäntöä kertyy. Ennen sitä kunnat tekevät valvontaa ja lainvastaisten tuotteiden myynnistä annetaan tarvittaessa kieltäviä päätöksiä, jos vielä on niitä vähittäismyyjiä, jotka tuotteita myyvät”, Lencioni sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat